torstai 10. maaliskuuta 2011

Yksin



En ole muutamaan viikkoon postannut tänne mitään, kun sisäinen oloni on niin sotkuinen. Yritän löytää seesteisyyttä, elämäniloa ja elämänhalua. Mutta kun maton alle (eli sisälle kehooni) piilottamani epämukavat tunteet vaan pukkaavat päälle. Väliin ne saa harhautettua ja voi saada mukavan nautittavan päivän, mutta sitten ne taas huomauttavat, että täällä ollaan.

Ilon ja innostuksen haluaa moni jakaa. Vaan kuka jakaisi pelon, ahdistuksen, kauhun, ärtymyksen, raivon, murheen??

Siunattuja ovat ne ihmiset, joiden läheiset ovat valmiita jakamaan nämäkin tunteet. En liene silti ainoa, jonka läheiset pelkäävät itse niin paljon tunteiden synkempää puolta, etteivät kykene eivätkä halua niitä jakaa. Sitten sitä vaan on yksin vaikeasti kohdattavine tunteinensa. Oppii sanan yksin syvän merkityksen. Kokee myös tuntemuksen, ettei kokonainen, aito minä koskaan kelpaa.

Ja muiden seurassa jää aina puolikkaaksi.



***

20 kommenttia:

sirpa kirjoitti...

Voi, miten osuvat kuvat olet löytänyt
tunnetilaasi ilmentämään.
Toivon, että löydät uudelleen elämänilon ja elämänhalun itsellesi.
Ja jonkun, jonka kanssa jaat
tunteesi.
Kaikkea hyvää.

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Sirpa!
Tunteet tulevat ja menevät, valitettavasti niitä epämukavampiakin tulee usein, pitkin elämää. Toivon, että joskus löydän ihmisen/ihmisiä, joiden kanssa voin jakaa niitäkin tunteita. Ja samaa toivon kaikille niille muillekin, joilla on sama tilanne.

Laventeli kirjoitti...

Samaa mieltä Sirpan kanssa tuosta sinun kuvasta.
Voisinpa auttaa sinua ojentamalla käteni ja vetää viereeni istumaan, kuuntelisin sinua ja yrittäisin antaa sinulle voimaa itsestäni.

Jotkut ihmiset pelkäävät synkempiä tunteita, niitä ei osata käsitellä eikä auttaa läheisiään, niinpä on helpompi sulkea se kaikki pois läheltään. Pistetään pää pensaaseen niin sanoakseni, mutta jos tartuttaisiin härkää sarvista ja katsottaisiin yhdessä mitä asialle voi tehdä, niin mielikin olisi kevyempi ja vastaanottavainen. Se tunne on kuin kivireen olisi heittänyt harteiltaan.
Valoa päiviisi Kiki.

wihtori kirjoitti...

Voimia, iloa ja valoa elämääsi toivon sydämestäni !
Käsittele tunteitasi pikkuinen pala kerrallaan, ei kaikkea tarvitse yhtaikaa selvittää. Keskity myös iloihin, joita varmasti löytyy.
Hali !

Verna kirjoitti...

Voimia sinulle, mikä ikinä mieltäsi painaakin. Vaikeat hetket ovat opettamassa ja kasvattamassa, eivät nujertamassa.

Jokaiselle löytyy joku ja asiat ovat taipuvaisia ratkeamaan. Tiedän kyllä, miten pahalta pahana hetkenä tuntuu...

(((HALAUS)))

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Laventeli, lämpimistä ajatuksistasi! Yritän olla avoimena lähettämällesi energialle.

Kiitos, Wihtori! Olen aika monta vuotta tätä tunnekäsittelytyöskentelyä yrittänyt, väkisinkin vain vähän kerrallaan. Jotenkin vain tuntuu, että niihin pohjimmaisiin asti en pääse käsiksi ja sitten niiden päälle kasaantuu uutta. Ja kierre jatkuu. Eihän silti kaikki aika synkkää ole, tunteet ovat tunteita, muuntelevaisia ja iloisien hetkien määrää yritän kasvattaa. Oppisipa kestämään kammottavienkin tunteidenkin kohtaamisen ja sisäistämään sen, että tunteihin ei aina tarvitse suhtautua kuolemanvakavasti.

Kiitos, Verna, myötätuntoisista sanoistasi! Ja voimia Sinulle oman surusi kanssa jaksamiseen!

Halaukset teille kaikille!

eebu kirjoitti...

Olen seurannut blogiasi ja ehdin jo kaivata Sinua. Kirjoitat aina aidosti ja koskettavasti, niin tälläkin kerralla.
Kiitos, että jaat tunteitasi ja ajatuksiasi.

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Eebu! Se oli kauniisti sanottu!

-Angel- kirjoitti...

Lähetän sinulle vuorostani rakkaudellisia energia-aaltoja :) Voimia sinulle <3

Kiki kirjoitti...

Kiitos Sinulle, Angel!

Valorun valakiat kirjoitti...

Voimia ja jaksamista. Semmoista soutamista ja huopaamista se välillä on. Onneksi on niitäkin hetkiä joina ilo istuu kaverina, välillä ihan pienenä,,mutta kuitenkin. Huitaisee ison vaaleanpunaisen ilopallon sinnesuuntaan..fiuuu!

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Valoru! Jo mielikuvakin ison vaaleanpunaisen ilopallon tulosta ilahduttaa!

Annina kirjoitti...

Meitä on monta täällä jakamassa tunteesi ja toivottavamassa voimia ja jaksamista!

Samaa mieltä Vernan kanssa, monet asiat satuttaessaan kasvattavat.

En osaa valita oikeita sanoja, mutta itseäni auttaa sen miettiminen miten suhtaudun asioihin? Ja sitten sen tunnistaminen että ajatukset ovat vain ajatuksia, ei totuus.

Aurinkoa!

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Anniina! Suhtautumisestahan kaikki on kiinni. Ajatukset ovat vain ajatuksia ja tunteet vain seurauksia niistä, aina hetki kerrallaan. Koko asennejärjestelmäni perinpohjainen kääntäminen on monasti ollut yrityksessäni (tällä hetkellä taas), jossain vaiheessa olen vain aina tähän asti juuttunut siihen entiseen mutaan, joka tulee aina esiin hankaloittamaan yritystä. Toivottavasti olen sitkeämpi tällä kertaa!

Valokin värsyjä kirjoitti...

Ison voimakkaan karhunhalauksen lähetän sinulle. Se kääriytyy ympärillesi lämpimäksi peitteeksi. Puhelee mukavia, sanoo, että olet hyvä omana itsenäsi. Arvokas, rakastettava ja tärkeä. Kevätaurinko on niin kirkas, se saa murheenkin pilkut näyttämään joskus paljon mustemmilta, ihan kuin ikkunaruudun tahratkin. Rakkauden ja hyvänolon kannunkin lähetän sinulle, siinä on raikasta ilon ja ystävyyden vettä. Sillä kun huuhtaset niin johan. Toivon kovasti, että saat onnen hännästä kiinni ja pääset pahasta olosta ylös. Se on joskus niin työlästä ja vaikeaa. En osaa sanoa kuinka olisin itse yksin selvinnyt.

Kiki kirjoitti...

Kiitos Valokki! Suloisia sanoja ja ajatuksia lähetit!

seijastiina kirjoitti...

Iloa päivääsi ♥
Joskus ihminen on surullinen, joskus iloinen, en tiedä tilannettasi, mutta voimia!

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Seijastiina! Tunteet ihmisellä vaihtelee (onneksi). Olen jotenkin onnistunut keräämään ei-näytetyistä tunteista lähinnä kehooni sellaisen ison synkän jumittuma-möykyn, joka ilmoittelee turhan usein itsestään. Mutta yritän nyt opetella kokonaisvaltaista kiitollista ja elämään luottavaista asennetta, toivottavasti olen tällä kertaa tarpeeksi sitkeä, että onnistun!

hanne virtauksesta kirjoitti...

Kiki, et oikeasti koskaan ole yksin..
Joku valo, suurempi on ihan, ihan lähellä sinussa, jos haluat uskoa ja kokea sen..
Olen itse ihmetellyt, että miksi se on niin mahdottoman vaikeaksi tehty, sen kokeminen, ymmärtäminen..
mutta kun sen kerran oivaltaa, kokee, sitä ei kukaan koskaan voi ottaa sinulta pois..
Vain hiljaisuudessa kuuluu Ääni, vain pimeydessä näkyy valo..

halaus sinulle..

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Hanne! Uskon järjelläni, etten koskaan ole oikeasti yksin. Mutta pelkkä järjellä tietäminen on toista kuin kokonaisvaltainen kokeminen, tunne vaikuttaa niin paljon ihmiseen. Mutta matkallahan tässä ollaan, kehittymässä.

Ulkona heiluvat puut hurjasti (näin kaupunkipuiksi), näyttää kiehtovalta ja elävältä. Upeaa!