sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kiitollisuutta myös itselle

Enkelin silmin -blogissa TÄMÄ HIENO KIRJOITUS herätti minut taas kerran muistamaan itsensä arvostamisen tarpeellisuuden. Niin helposti tulee vain arvosteltua itseään kaikin tämän yhteiskunnan opettamin tavoin. Kun keskittyy näkemään vain ongelmia ja vikoja itsessään ja teoissaan (samoin koko ympäristössä ja maailmassa) on melko mahdotonta olla onnellisesti rakastavan rauhaisasti läsnäoleva, riippumatta siitä mikä on tilanne. Yritän jatkuvasti oppia näkemään kiitollisuuden aiheita kaikessa, mitä elämässä nyt kohtaan. Olen kuitenkin (siinäkin) ollut turhan laiska ja edistyminen tapahtuu varsin hitaasti. Mutta tapahtuu silti, hyvä. Tuon toisen blogin kirjoitus muistutti minulle, että olin unohtanut tästä kiitollisuuden opettelusta kokonaan kiitollisuuden omalle itselleni. En tarkoita, että ajattelisin itseni olevan vain surkean huono kaikessa, olen kyllä nähnyt joitain hyviäkin puolia itsessäni, yllätys, yllätys! Mutta. Kaikki monituiset osat minussa kaipaavat rakastavaa huomiotani: kehoni eri osat, erilaiset tunteeni ja tuntemukseni, toimintani ja tekoni, jne. Kun kiinnitän nyt arvostavaa huomiota siihen mitä teen ja saan aikaiseksi (riippumatta siitä olisiko se muiden silmissä suurta ja arvokasta), tunne-elämyksiin joita tämä "minä" minulle antaa, erilaisiin aistihavantoihin joita tänä "minuna" voin joka hetki kokea, erilaisiin ajatuksiin ja oivalluksiin joita "minuna" on mahdollista kehitellä, silloin oloni muuttuu paljon kiitollisemmaksi. Tyynemmäksi.  Onnellisemmaksi. Tietoisen rauhaisan läsnäolevaksi.



On (minulle) arvokasta ja hienoa, että nyt olen saanut aikaiseksi tämän tekstin ja tämän kuvan, että kehoni antaa minulle mahdollisuuden istua tällä tuolilla (joka on vieläpä kohtuullisen mukava), että "minuus" antaa minulle mahdollisuuden tämän jälkeen vaikkapa lähteä ulos lämpöön ja aurinkoon, että tällä minuudella on kyky ajaa autoa ja mahdollisuus liikkua sen kanssa laajemmalti, että tämä "minuus" antaa minulle mahdollisuuden alkaa ajatella ihan mitä tahansa koko maailmankaikkeudessa, että ollessani tämä "minä" voin nauttia erilaisista herkuista, kauneudesta, musiikista, tunteista, maailman loputtomista mahdollisuuksista. Kiitos!

Mihin päätän kiinnittää huomioni? Minkä haluan lisääntyvän elämässäni?

***

10 kommenttia:

Markonki kirjoitti...

Tämä hetki on täydellinen, kiitos hienosta kirjoituksestasi! *_*

Kiki kirjoitti...

Kiitos Sinulle, Markonki!

Laventeli kirjoitti...

Kaunis kuva ja kertoo selvästi vapaudesta liikkua ja ajatella oman tahdon mukaan. Kiitos Kiki tekstistä ja kuvasta.

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Laventeli! Meri on yksi rakkaimmista kuvauskohteistani, vaikka tunnenkin oloni mukavammaksi rannalla kuin veneessä. Mutta kyllä tulee välillä oltua paatissakin.

Valokin värsyjä kirjoitti...

Kiitos hienosta tekstistä. Olen kamppaillut saman asian tiimoilla. On hassua kuinka kielteisyys ja opitut itsensä soimaamis- ja vähättely mallit istuvat niin tiukassa mielessä. Itsensä hyväksyminen, kiittäminen ja rakastaminen kaikkine "virheineen" vaatii paljon työtä ja ajatusmallien jatkuvaa muokkaamista. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle :)

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Valokki! Kaikki uudet ajatusmallit, mielikuvat, asenteet yms. vaativat tuekseen (valitettavan) paljon työtä ja toistoa. Toistoa. Toistoa... :)

Ja sitten se kertaaminen pitäisi vielä saada itselle mieluisaksi. Kiva kun muistutit taas tästä asiasta! Yrittänen löytää seinälleni jotain isoja ihania kuvia+sopivan tekstin lehdistä, muistuttamaan minua jatkuvasti...

leenuliini kirjoitti...

Vaikea asia opetella arvostamaan itseään, mutta ajan kanssa se on aivan varmasti kannattavaa harjoitusaikaa. Kiitos ihanasta kirjoituksestasi ja linkityksestä.

Kiki kirjoitti...

Kiitos Sinulle, Leenuliini! On ihana käydä upeassa blogissasi!

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Ajatuksia herättävä kirjoitus...

Olen jo pitkään mietiskellyt sitä ristiriitaa, jolla meidät kasvatetaan. Enkä tarkoita välttämättä kotona opittua, vaan kouluissa ja maailman turuilla...

Ensin meidät opetetaan monen ihmisen voimin noudattamaan muiden tahtoja ja toiveita ja aikuisina joudumme opettelemaan poiskasvamista kaikesta aiemmin opitusta.

Ilmeisesti pitää elää ensin väärin, jotta tietää miten sattuu ja sen jälkeen tehdä korjausliike ja elää sydämellään ja sielullaan, täydesti...:)

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Pitsit sekaisin!
"Virheiden" tekeminen taitaa todella olla varsin tärkeä ja tarpeellinen osa ihmisen kasvua ja oppimista.