tiistai 28. kesäkuuta 2011

Tyhjyys = loputtomasti mahdollisuuksia

Viime aikoina en ole oikein osannut kirjoittaa tänne mitään, kun kaikki on pitkään sisälläni ollut sellaisessa suuressa käymistilassa. Sisälläni on liian paljon tavaraa, liian paljon erilaisia pyrkimyksiä, erilaisia tavoitteita, erilaisia ajatuksia. Tämä suuri sisäinen käymistila on niin tilaavievä, että lähes kaikki ulkoinen on pysähtynyt. Tarvittaisiin tilaa. Tarvittaisiin yksinkertaisuutta. Tarvittaisiin selkeyttä. Tarvittaisiin puhdas mieli.


Kun olisi tyhjyys, olisi loputtomasti mahdollisuuksia ilmentyä. Mutta kun on liian täynnä kaikkea tuskin tarpeellista ja hyvin haluton luopumaan yhtään mistään elämässään, niin sitten elämä on tälläistä. Eikä se silti mielestäni ole väärin. Se vain on. Elämää tälläisenä. Ei useinkaan kovin elävältä tuntuvaa. Mutta silti. On. Minulle se oikealta tuntuva tie ja tapa tällä hetkellä. Miksen noudattaisi omaa sisäistä tietoani!?

Kun tarpeeksi kauan puskee päätään seinään, jossain vaiheessa väkisinkin rupeaa miettimään jotain viisaampaa keinoa ja saattaa löytää oven. Ja siksi se hullultakin tuntuva tapa voi olla kaikkein oikein. Mielestäni on tärkeää tehdä elämässään tarpeeksi paljon "vääriä" valintoja, jotta oppisi.

Jonain päivänä minusta tuntuu, että olen ehdottomasti menossa ja pyrkimässä tuonne. Selvästi. Pari päivää myöhemmin minusta alkaakin vahvasti tuntua, että jokin toinen olisikin se kaikkein oleellisin. Ja myöhemmin taas joku muu. Sen verran alan tässä oppia, että oikeastaan en tiedä juuri muuta kuin sen, etten tiedä. Ja koitan oppia hyväksymään sen, varman tiedon puuttumisen, elämän epävarmuuden, epäselkeydenkin. Ei ehkä kovin nautittavaa, mutta silti ehkä viisaampaa pysähtyä kunnes selkenee, kuin loputtomasti poukkoilla ilman selvää suuntaa milloin minnekin.



Toivoisin silti, että voisin puhdistua, avartua, yksinkertaistua niin, että löytäisin tyhjyyttä, tilaa loputtomille mahdollisuuksille. Että voisin päästää irti kaikesta turhasta takertumisesta, mihinkään. Oppisin vain rakastaen olemaan, aitona juuri siinä tilanteessa, sellaisena kuin se tilanne kulloinkin on.

***

21 kommenttia:

Valokin värsyjä kirjoitti...

Osaat hienosti kirjoitaa, minullekkin niin tutuista asioista ja tuntemuksista. Tunnistan tuossa niin paljon omaa itseäni ja sisäistä kamppailua. Sairastumiseni oli minulle ensin ihan kauhistus. Olen kuitenkin oivaltanut, että se on tuonut mukanaan myös myönteisiä mahdollisuuksia, paljon. Sylintäydeltä iloista voimaa, selkeyttä ja hyvää energiaa Sinulle :)

Kiki kirjoitti...

Kiitos paljon, Valokki!

Oikein ihania elämänmyönteisiä kesäpäiviä Sinulle!

Leenamarketta kirjoitti...

Kaikkinainen hullunmylläkkäkin vie meitä kohti sitä mikä on meille tarkoitettu, vaikkei siltä tunnu, kamppailua on käyty täälläkin milloin mistäkin asiasta, mutta jostain se valo putkahtaa esiin.
Halaus!

Kiki kirjoitti...

Lämmin halaus Sinullekin, Leenamarketta! Ja pikaista paranemista, paljon suloisia kesäisiä hetkiä!

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Olen käynyt monta kertaa lukemassa tätä kirjoitusta ja joka kerta ollut kommentoimassa, jostain syystä en vain ole saanut kirjoitettua sitä, mitä olen halunnut sanoa ja siksi kommentointi on jäänyt.

Tuttua tuo on minullekin, pää täynnä tavaraa niin, että meinaa otsanahka jo repeillä. Uskon aina siihen, että jonkun mystisen syyn takia, minun on vain kärvisteltävä tämä tilanne, opittava tästä jotain, vaikka en edes vielä aavista mitä.

Uskon myös siihen, että kun aikani pyörin ympyrää, huomaan aina jossain vaiheessa raollaan olevia ovia ja avoimia ikkunoita, joista löydän aina tien eteenpäin.

Näinä täysinäisinä hetkinä rauhoitan itseni aina klassisella musiikilla ja pitkillä kävelyillä öisin. Usein nämä rauhoitustoimenpiteet tuottavat jotain uutta ja siksi nämä täydet tilanteet aina jaksaa ja kannattaa käydä läpi.

Upea tuo huomiosi, että itseään kannattaa aina kuunnella ja se, ettei ihminen loppujen lopuksi tiedä yhtään mitään.

En tiedä, sainko nytkään kirjoitettua sen, minkä halusin sinulle sanoa, mutta jotain sinne päin tämä on. Lämpimät ajatukseni sinulle...:)

Kiki kirjoitti...

Todella upeasti Sinä minun mielestäni osaat itseäsi ilmaista, Pitsit sekaisin (niin nyt kuin blogissasikin).
On lohdullista tietää, että näinä aikoina on muitakin hämmästelemässä näissä itsensä ja maailman muutoksissa. Jostain tupsahti nyt mieleeni laulunpätkä (sitä tapahtuu usein...): "Maailma muuttuu, miten muuttaakaan se meistä jokaisen. Maailma muuttuu, miten kestääkään sen pieni ihminen." Hmm, kuulostaa kauniilta, vaikkei nyt ihan noin surullinen olo olekaan.

Kiitoksia paljon, että käyt blogejani kommentoimassa, se ilahduttaa kovasti. Itse luen Sinun blogiasi aina erittäin suurella mielihyvällä. En vain ole juurikaan käynyt kommentoimasssa, ehkä siksi, että ilmaiset aina kaiken niin taidokkaan upeasti ja kaikki tulee jo teksteissäsi ja kuvissasi mielestäni niin täydellisen ihanasti ilmoille. Ja miks täydellistä enää olisi tarvetta kommenteilla sotkea... :)

Oikein ihania (kesäpäiviä ja) kesäöitä Sinulle, täynnä luonnon suurinta elävintä taianomaisinta (niin mitä? tässä se taas tulee, miten löytää oikeita sanoja... Koitan kovasti pinnistää, kyllä se sana kohta löytyy. Yritä, yritä!)... lumovoimaa!
(Pläts! mahalasku tuli, mutta ymmärtänet silti... :)

Valorun valakiat kirjoitti...

Hyvin kerrottu asiasta joka on hyvinkin tuttu olotila myös täällä. Joskus vain alkaa ahistaa, kun tietää aikansa rajallisuuden eikä mielestään millään löydä sitä halvatun ovea jota on jo pää perunapussilla hakenut siitä seinästä...Miksi ihmisrukka niin tekee, taitaisi olla parasta vaan olla ja antaa tapahtua. Jos kellot heitettäis lepikkoon ja unohdettais kaikki pitäis ja tarvittis tekemiset, alkaisiko sitä löytää ja kuulla sen mikä on se oma suunta ja ovi. Voimia tyyneyteen ja ilon tirskahduksia etsinnän lomaan.

Kiki kirjoitti...

On se oven löytäminen oman päänsä sumussa haasteellista, Valoru. Ja pakkaa väkisinkin väliin ahdistamaan. Tuli vaan juuri mieleen, ettei sen oven ehkä ole tarkoituskaan löytyä aina heti ja helposti. Ehkä tämän hetken tarkoitus onkin juuri olla ja kokea ja tarkkailla oloaan siinä sumussa ja ahdistuksessa, siitä jotain oleellista/uutta löytääkseen. Kenties.

Aika ja ajan kuluminen, meille ihmisille niin tärkeältä tuntuva, kärsimätön odottaminen. Tunne, että kaiken pitäisi jo olla valmista, tapahtua heti tai ainakin kohta. Varsinkin kaiken epämukavalta tuntuvan poistaminen keinolla millä hyvänsä, nyt, heti. Mutta maailmankaikkeudella saattaa olla ihan erilainen näkökulma ajan merkitykseen.

Ilman kelloa, se olisi kyllä varsin kiehtova ajatus, vain sisäisen intuition varassa. Yksi ihminen tai koko maailma. Mielenkiintoinen ajatus! Ehkä se on totta taas jonain päivänä, ehkä ihminen kellon keksimisen sijasta keksii, miten olla ilman sitä!

Sylikaupalla ihania voimaannuttavia kesähetkiä Sinulle!

José Ramón kirjoitti...

Interesting blog a warm greeting from Creativity and imagination photos of Jose Ramon

Liplatus kirjoitti...

Luen tekstisi monta kertaa, niin paljon hyviä ajatuksia.

Noin se on, että turhalta ajatusten roinalta kun saisi raivattua tilaa tyhjyydelle.
Tilaa missä ajatusten on hyvä vapautuneesti leijailla.
Monasti huomaan roinan estävän kuvallisen luovuutenikin, mitää näkyvää en saa aikaiseksi.

Ei mietintöjä liikaa taaksepäin, eikä eteenpäinkään, jotta ei eksyisi tässä hetkessä.


Kiitos Sinulle, että käyt blogissani.
Sinulla on monta ihanan sisältö rikasta blogia.
Kuvallisen harrastajana tulee usein astuttua sisään "Hyvää päivää Sinulle" blogiisi.

Kiki kirjoitti...

Thank you, Jose!

Kiitos, Liplatus! On mukava kuulla ja kokea, että miellä ihmisillä on samansuuntaisia ajatuksia ja tunteita. Ja kommenteista todeta, jos/kun onnistuu jotain luomaan maailmaan, sanallisesti tai kuvallisesti. Ja upeaa, että löytyy ihania valtavan luomisvoimaisia blogaajia, niin kuin Sinä!

Savu kirjoitti...

Oikeastaan muuta ei tarvita:

" Olla aitona juuri siinä tilanteessa, sellaisena kuin se tilanne kulloinkin on."

Kiki kirjoitti...

Niinpä, Savu, aitona ja avoimena kaikelle juuri siinä hetkessä.

-Angel- kirjoitti...

Kaunis kirjoitus! Ei sitä ole oikeaa ja väärää tapaa olla, kuten kirjoitit. Kunhan hyväksyy kaiken sellaisenaan. Vähintään sen, mitä tapahtuu omassa mielessä. Sitten on taas helpompi olla. Takertuminen on luonnollista ihmisenä olemisen kannalta, mutta samalla tietäen, että kaikki on väliaikaista, ei-pysyvää. Sillä on suuri merkitys itselle, kun sisäistää tuon totuuden. Tyhjyyden toinen puoli on täyteys, ei ole yhtä jos ei ole toista :)

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Angel! Elämä on niin... niin mitä?
Mahdollisimman avoin salliva vastaanottava mieli lienee kuitenkin ihan hyvä lähtökohta.
Oikein ihanaa kesänjatkoa Sinulle!

Seija Koistinen kirjoitti...

Kaunis kirjoitus.

Oikein ihanaa syksyn odotusta
P.S. Tulin kurkkaamaan sivujasi, huomasin Aikatherinen sivuilta sinut. Tervetuloa katselemaan minun blogejani

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Seija! Siirrynpä tästä katselemaan sivujasi, odotan innolla...

Asta kirjoitti...

Kiki! Sinulla on niin paljon blogeja etten tiedä mitä alkaisin seurata... Mutta täällä...tyhjyydessä jossa on loputtomasti mahdollisuuksia olen heti oitis uskollinen ystäväsi! Seuraan matkallasi ja olen ihan varmasti tukenasi! Lämpimiä terveisiä!

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Asta! Mukava, että tulet mukaan matkalle!
Oikein ihanaa syksynjatkoa Sinulle ja upealle blogillesi!

aikatherine kirjoitti...

Wau! Nyt löysin ajattelijan. Luin ihan innolla, kun on niukasti näitä syvällisiä pohdintoja, en ole tätä sivua aiemmin huomannut.
Mutta otetaan se Win Win.. nyt oli oikea hetki. Juuri nyt. Tulin hyvin iloiseksi, nyt on niin myöhäinen aika että minun täytyy palata huomenna uudelleen lukemaan , minulla ON WIN WIN..JANO

Kiki kirjoitti...

Kiva, Aikatherine, että löysit blogistani sellaista, joka kiinnostaa! Itse löysin viikonloppuna monta uutta mielenkiintoista syvällistä blogia ja lisäsin ne myöskin tämän blogin sivupalkkiin entisten seuraamieni joukkoon.