maanantai 27. joulukuuta 2010

Tietoisuuteen - vai pois?

Silloin tällöin luen kerraten taas palan Catherine Ingramin kirjasta "Intohimoinen läsnäolo". Minulle jäi nyt viimeksi vaikuttamaan:

"Muutos on osa elämän luonnollista rytmiä, mutta kulttuurimme on alkanut sekoittaa muutoksen vauhtiin. Jätämme huomiotta elämän syvällisemmät muutokset ja yritämme sen sijaan jatkuvasti sopeutua yhä kiihtyvään tahtiin lähes kaikissa toimissamme. Ja koko ajan kasvatamme odotuksiamme nykyisen vauhdin, tai kiihtymisen, suhteen." (esimerkkeinä mm. tv:n todella levottomat jatkuvasti jopa alle sekunnin välein vaihtuvat kuvat)

"Olemme menettäneet kosketuksemme elämän luonnollisempaan ja hitaampaan rytmiin ja sen vuoksi emme pysty hyväksymään elämän todellisia muutoksia."
(muutoksia kuten vanhenemista ja kuolemaa)

Siltä todella tuntuu, että monet luonnolliset asiat, kuten vanheneminen tuntuu olevan ihan hukuksissa tässä nykykulttuurissa. Minusta tuntuu lisäksi, ettei nykykulttuurin ongelmana ole ainoastaan liika vauhti, vaan yleensäkin kaikki liika, jota nykykulttuurissa on. Ahdetaan elämä täyteen liikaa vauhtia, liikaa kovaa ja lähes tauotonta ääntä (melua), liikaa tavaraa ja aina vain suuremman tavaramäärän ahnehtimista, liikaa yhä lisääntyvää "kiireistä" jatkuvaa suorittamista, liikaa keinotekoisia viihdykkeitä ja virikkeitä (tv, tietokone, viina, ahmiminen jne). Kaikkea mahdollisimman paljon liikaa, jotta pystyisimme unohtamaan sen, ettei meillä ole useinkaan hyvä olla nykyisen kaltaisessa maailmassa. Ja sen joutuisimme huomaamaan, jos hidastaisimme tai peräti seisahtuisimme ajoittain.

Sitten kuuntelin http://www.viidakkomies.com/2010/12/tehokkuus-ja-korkeampi-tietoisuus-onkin-automaattista/ n postauksesta englanninkielisen youtube-videon "higher consiusness" (jota valitettavasti en osaa liittää tähän näin tässä vaiheessa, joten pyydän katsomaan sieltä).
Siinä selitettiin meidän ihmisten nyt-hetkestä pois pakenemisen syyksi se, että emme elä omien arvojemme mukaan. Että meidän ei oikeasti tarvitse pyrkiä tietoisuuteen, että tietoisena oleminen olisi luonnollinen tilamme. Olisi, ellemme pyrkisi siitä suurella vaivalla (ja pahasti väsyen) jatkuvasti pois, koska emme siedä tietoisuutta siitä, ettemme elä arvojemme mukaan!

Huomasin, että ainakin minun kohdallani tämä pitää täysin paikkansa. Hyvin ison osan ajasta elän omien arvojeni vastaisesti, ilmankos sitten en viihdy siinä tietoisuudessa!
Upeaa saada tietoa tästä. Nyt olen ainakin tietoinen tästä ja voin yrittää kääntää elämäni suuntaa pitämällä tämän tiedon mahdollisimman hyvin muistissani.

Tuhannen taalan kysymys muillekin:
Kuinka moni kykenee elämään jatkuvasti ja kaikessa omien syvimpien arvojensa mukaan??

***

5 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Olen jo onneksi niin vaha, että oma tietoisuus olemassaolostani on saavuttanut jonkinasteisen tasapainon olemisen suhteen. kaikkinainen kilvoittelu erilaisita elämänarvoista on muuttunut tyyneksi, olevan elämän hyväksymiseksi. Seesteistä iltaa saan vietellä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyseessä ei ole vertailu eikä kilpailu.

Ei edes kannata katsoa ympärilleen ja miettiä toisten taivalta.

Vain omaansa voi vaikuttaa!

Kiki kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista!

Nyt vaikuttaa siltä, että olen ilmaissut ajatuksiani todella epäselvästi. Missään tapauksessa en todellakaan ole tarkoittanut minkäänlaista vertailua tai kilpailua tai kilvoittelua! Tarkoitin ainoastaan, että koska noista kirjan ja videon ajatuksista löytyi apua minulle, niin ajattelin innoissani, että ehkä niistä löytyisi apua jollekin toisellekin. Pahoittelen kovasti huonoa ilmaisuani!
Hyvää alkanutta vuottaa teille molemmille!

Valorun valakiat kirjoitti...

Kyllä näin juuri se on ainakin itselläni. Itse olen pohtinut tätä niin että seuraan omaa hyvää olemistani ja tekemistäni silloin kun se on mahdollista kohtuullisella "äheltämisellä". Toivoen että elämä vielä muuttuu, raivaten pikkuhiljaa elämääni tilaa.

MARJAISA kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!