lauantai 8. tammikuuta 2011

Aitona arkeen


Olen kovasti ajatellut aitona olemista joka tilanteessa. Mielestäni olisi valtavan tärkeää, että ihmiset voisivat ja uskaltautuisivat olemaan mahdollisimman aitoja koko ajan, työssäkin.

Mutta ei aitoutta mielestäni todellakaan ole se, jos joku syytää kaiken pahan mielensä myrkkynä toisten silmille aina silloin kun sattuu olemaan huonolla tuulella väittäen: "minä olen vain aito, tälläinen minä olen". 



Aitona OLEMISTA on uskaltaa myöntää ja tunnustaa ajatuksensa ja 
tunteensa. 

Niiden todellisten ajatustensa ja tunteidensa ILMAISUun (joka myös on tarpeen) ihminen voi sitten valita hyvin monenlaisia (käyttäytymis/)ilmaisutapoja, joista toiset ovat ympäristölle ystävällisiä/rakentavia (ja tälläisiä yritän opetella) ja toiset sitten taas kaikkea muuta ja saavat vain negatiivista aikaan (ja näistä kun oppisi pois).

Toivottavasti ihmiset uskaltautuvat olemaan yhä aidompia todellisten tunteidensa ja ajatustensa ystävällishenkisessä julki tuomisessa, valiten luovasti aina rakentavimman ja kulloinkin suurinta mahdollista yhteishyvää luovan tavan!



***

Ei kommentteja: