torstai 28. lokakuuta 2010

Opettelemista oppijana oloon

Opettelen uutta tapaa kuvittaa ja kirjoittaa. Valitsen sopivan rauhaisan kuvan ja liitän siihen tekstin, joka tulee suoraan sisimmästäni sillä hetkellä. Monet muutkin tekevät näin ja näin tehtyjä kortteja olen ostanut itselleni ja muille.


Opettelemistahan kaikki on täällä. Jos me olisimme jo valmiita, tuskin olisimme enää täällä.

Vaikeimmin opittavia asioita tuntuu mulle olevan myötätunto ja rakkaus tätä minua kohtaan. Kun pysähdyn ja kiinnitän huomioni asiaan, asia on helpohkosti korjattavissa. (Niin kuin niin monet muutkin vastaavat asiat.) Mutta se hidastaminen tai peräti pysähtyminen on niin suuressa ristiriidassa tämän länsimaisen yhteiskunnan arvojen kanssa. Ja niinpä useimmiten lähden mukaan suorittamaan, ihan kaikkea mitä teen, ja rakentelen turhia arvoasteikkoja ja kritiikkiä kaikille tekemisilleni ja ajankäytölleni. Eikä ihme, että sitten kiristyn ja voin huonosti.

Opettelemisen opettelu, keskeneräisyydestä nauttiminen, asioiden toistaminen epätäydellisinä. Siinä on jotain joka sotii pahasti omia miellekuviani vastaan. Olen niin kauan kuvitellut, että pyrkimys täydellisyyteen on ainoa oikea tekemisen ja olemisen peruste. Pahasti menee pieleen! Silti tyyppivirheitä toistan ja toistan ja toistan, niin meille ihmisille inhimillistä on. Tahdon luoda täydellisen tekstin, täydellisen kuvan, ja vielä käyttäen siihen pienimmän mahdollisen ajan. Höpsöä. Ja inhimillistä.

Muutos.   Tarpeen.    Kyllä.     Rauhaisasta, myötätuntoisesta läsnäolosta tässä hetkessä lähtien, ei muuten.

***

1 kommentti:

hanne kirjoitti...

Tärkeitä, viisaita ajatuksia..
Itse olen samoja miettinyt..

Olen iloinen kun näen itseni ja itsessäni nuo asiat, joista kirjoitit.
se on jo hyvä alku, joskus ei muuta tarvitakkaan..=)