sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kiitos mahapöpö!

Viime yönä puolen yön aikoihin, juuri kun olin aikeissa mennä nukkumaan, vatsani alkoi vaivata ihan mahdottomasti. Sattui kovasti eri puolilta ja sain juosta jatkuvasti pikajuoksua vessaan. Eihän se kivalta tuntunut.

Siinä oli aina välissä mahdollisuus mietiskellä syntyjä syviä. Yritin tietysti rentouttaa itseäni mahdollisimman paljon ja levätä aina kun voin. Sitten aloin miettiä, mistä kaikesta minun oli siinä syytä olla kiitollinen. Minulla oli privaattikäytössä oma lämmin mukava sisävessa, josta saatoin aina välillä palata turvalliseen, lämpimään, pehmeään sänkyyni.  Tiesin, ettei kyse ollut mistään vaarallisesta ja vakavasta. Ajattelin myötätunnolla kaikkia niitä ihmisiä, jotka sairastavat vaikka punatautia pakolaisleirissä tai joilla on pitkittynyt vaikea synnytys tai muuta oikeasti kamalaa. Ja kun vaiva sitten yllättäen helpotti jo puoli viideltä aamuyöstä niin paljon, että sain nukahdettua pariksi tunniksi, sekin oli tosi hienoa (vatsataudit mulla yleensä kestävät vähintään 2 vuorokautta ja vatsan normaaliksi palaamiseen menee pari viikkoa). Olen todella tyytyväinen, että sain tälläistä opetusta (vaikkei se mukavalta tuntunutkaan!).

Niin tärkeitä asioita kiitollisuus ja myötätunto. Ja niin helppoja unohtaa arkipäivän hyörinässä.

Toivoisin silti, että ne pysyisivät paremmin mielessä, ettei tarvitsisi kovin usein muistuttaa....   ;)

***

2 kommenttia:

Valokin värsyjä kirjoitti...

Liian usein unohtaa kaiken sen mikä on hyvin. Kiitollisena kiittää. Nähdään helposti vain puutteeliset ja kurjat asiat. Kiitollisuus tekee nöyräksi ja onnelliseksi.

hanne kirjoitti...

useasti vasta silloin, kun menetämme jotain, kohtaamme varjoja, mustamme kuinka oikeastaan asiat ovatkin hyvin ja kuinka kiitollisia voisimmekaan olla, joka päivä!