torstai 3. helmikuuta 2011

Tehokkaampi tapa muuttaa

Paljon on kirjoitettu siitä, että vastustaminen vain lisää voimaa siihen, mitä vastustaa. Minusta tuntuu, että useimmiten myös halu poistaa jotakin on huono tapa muutokseen, se on sitä samaa vastustamista vain toisessa muodossa.

Innostavan lisääminen   on mielestäni paras tapa toteuttaa muutosta. Lisäämällä jotain innostavaa muutoksen tarpeessa olevaan tilanteeseen luo siihen hyvää energiaa. Esimerkiksi, jos laihduttamisessa keskittyy vastustamaan nykyistä painoansa ja haluaa poistaa sitä (vieläpä vähentämällä jotain eli syömistä), niin siitä saa luotua itselleen varsin työlään ja vaikean. Ja voipi hyvinkin olla, että kaikkien niiden kokemiensa puutoksen, taistelun ja rasituksen laihdutusaikojen jälkeen helposti katsoo ansainneensa taas epäterveellisiä herkkuja.
Innostavan lisäämisen toimintatavalla se hoikistuminen toimisi vaikka niin, että lisää paljon itseä innostavaa liikuntaa tai muun inspiroivan harrasteen, joka ei jätä aikaa turhalle herkuttelulle ja joka tuo hyvän olon ilman liiallista syömistäkin.
Tai/ja lisäämällä hyvänmakuisia hyvää tekeviä ruokia, jolloin tilaa jää vähemmän epäterveellisille ja myös kun kehon mineraalitarpeet täyttyvät, niin luultavasti tarve ahmia epätervettä vähenee.
Tai/ja lisäämällä ja toistamalla mielessään innostavia kuvia itsestään toivomansa painoisena ja energisenä, jolloin mielikuvat ohjaisivat toimintaakin kohti hyvinvointia.

Missä tahansa tilanteessa voi lisätä jotain innostavaa ja tehdä tylsäksi tai kurjaksi kokemastaan tilanteesta  innostavan tai rentouttavan tai muuta mukavaa. Yksitoikkoiseen usein toistuvaan askareeseen kuten tiskaukseen voi lisätä jotain, vaikkapa rakastamansa laulun laulamisen tai kuuntelemisen, tai hi-taam-mat luovat liikkeet, joiden tekemisestä on todella tietoisen nauttiva, tai kokea lämmintä yhdessäoloa läheisen ihmisen kanssa yhdessä tiskaten.

Mihin tahansa hetkeen voi lisätä innostavaa ja tehdä elämästään niin paljon nautittavamman.
(ja nyt minun on syytä jatkaa tämän opettelua...)

Paljon innostavia ihania elämänhetkiä Sinulle!

***

5 kommenttia:

wihtori kirjoitti...

Ihanan positiivista ajattelua. Juuri näinhän se on.
Vastustaminen ja protestoiminen vain uuvuttaa. parempi keskittyä siihen hyvään ja toivottuun.
Minullakin olisi syytä olla hieman enemmän jotain, mutta en kamppaile. Sen sijaan affirmoin ja luon iltaisin ajatuksen moneen kertaan: Olen hoikka, hyväkuntoinen ja täydellisen terve :)
Monta aslkelta siihen suuntan on jo menty.

Laventeli kirjoitti...

Joskus on hyvä lähteä vain virran vietäväksi, päästää irti. Protestoiminen uuvuttaa kuten wihtori asian ilmaisi. Mitä asiaa vastustaa niin sille voi luoda positiivisen vastakuvan ja ajatella sitä. Oppimisen sarkaa tässä on ja paljon.

Valokin värsyjä kirjoitti...

Totta joriset. Positiivisuuden voimalla saa vuoretkin muuttumaan pieniksi kiviksi :)

aikatherine kirjoitti...

tässä oli paljon järkeä sekä hyviä vinkkejä toteuttaa tahtomiaan muutoksia terveellisesti. Lisäähän positiivisuus ja innokkuus myös mielen virkeyttä, hyvää oloa. Kiitos tästä jutusta

Kiki kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! Myönteisen lisääminen maailmaan tuntuisi tällä hetkellä minusta ihan elämäntehtäväksikin sopivalta asialta.