tiistai 25. tammikuuta 2011

Yhdessä pysymisen ihme

Tänään viimeksi iski tajuntaani ihan yllättäen se, kuinka ihmeellistä on, että kaksi ihmistä, joita sukulaisuus tai yhteiset pienet lapset tai taloudellinen "pakko" eivät toisiinsa sido, pysyvät yhdessä vuosia tai peräti vuosikymmeniä. Että toinen ihan irrallinen olento tästä maailmasta päättää vain jostain syystä jäädä pysyvästi toisen irrallisen olennon vierelle. Ihme.

Onhan niitä yksinkertaisia selityksiä: tottumus, riippuvaisuus, laiskuus, mukavuus. Whatever. Ei se silti poista yhdessäpysymisen ihmeellisyyttä, kaikista miljardeista mahdollisuuksista juuri kaksi ihmistä päättää joka ikinen päivä pysyä yhdessä ja ottaa vastaan sen mitä elämä tuo. Todella hämmästyttävää! En oikein osaa selittää, mitä tarkoitan. Ehkä parhaiten sen ihmeellisyyden voisi ajatella silleen, että jos joku muu tuntemasi mukava ihminen päättäisi yhtäkkiä elää sinun seurassasi lopun elämääsi ja sinä hänen.

Sekavasti selitetty. En selkeämminkään osaa.

***

7 kommenttia:

Laventeli kirjoitti...

Kivasti kirjoitettu, olisikohan se sielunkumppani joka pysyy rinnalla tai ylipäätään löytää tiensä sen ihmisen luo, jonka kanssa haluaa elää?

Hyviä juttuja sinulla täällä, ed. postaukseen sanoisin, että omalta osaltani olen mieltänyt katastrofit varoitukseksi, meidän täytyy havahtua nyt siihen mihin kaikki yltäkylläisyys ja tuottaminen johtaa.
Kuva on muuten kaunis.
Toivon sinulle mukavaa illanjatkoa!

Helena kirjoitti...

Totta, on ihmeellistä, miten minä ja miehenikin löysimme toisemme, aivan selvästi kohtalon johdattamina. Vaikka suuria vaikeuksia alussa olikin, niin kaikella oli tarkoituksensa. Aina ei muista, miten onnekas on, kun on löytänyt elämänkumppanin - edes osaksi matkaa.

Valokin värsyjä kirjoitti...

Kyllä se ihmeellistä on, ihan vieraan ihmisen kanssa elää :). Tai ainakin oli ihan vieras aluksi. Laventeli tuossa pohdiskeli sielunkumppani asiaa. Ehkä aika harva löytää sen "oikean" sielunkumppanin, luulen niin. Olisihan se ihanaa...
Mukavaa viikonjatkoa sinulle:)

Rita kirjoitti...

Sympaattinen kirjoitus :)

Usein elämässä käy niin että elämänkumppani löydetään sillä perusteella että jossakussa on "jotain tuttua". Nainen valitsee isänsä tapaisen miehen ja mies äitinsä tapaisen naisen.

MARJAISA kirjoitti...

Niin monen sydämen pohjimmainen kaipuu tähän jää vajaaksi ja ihminen niin yksin.

aikatherine kirjoitti...

ihan ensimmäisenä nousi mieleen, se tärkein pointti, rakkaus tulee aina puoliväliin vastaan toista. rakastunut ihminen ottaa askeleita rakastettua kohti jokainen päivä ja kun molemmat tekevät näin syntyy todellinen rakkaus. Se ei ole koskaan välinpitämätöntä ei odottavaa. Harvinaistahan se meidän ihmisten elämässä on parisuhteissa. Äidin ja lapsen suhteessa se näkyy parhaiten. Onnellinen avioliitto on vähän kuin näin naisena sanoisin, Isän kädestä kiinni pitämistä. Mies olisi aina puolivälissä vastassa minua kuten oikea isä lastaan tai vaikkapa Jumala. Ajattele, Jumalakin on puolivälissä vastassa, odotaen vain että tartun käteen.

Kiki kirjoitti...

Kiitos kaikille mielenkiintoisista kommenteista!
Ehkä osa ihmettelyäni oli sen tajuamista yllättäen, että ihminen lähellä ei oikeasti olekaan mikään itsestäänselvä omaan itseen lähes kiinni kasvanut lisäke tai melkein osa, vaan ihan todella täysin erillinen ihmeellistä elämää täynnä oleva olento universumissa ja pysyy silti pysyvästi toisen rinnalla.