maanantai 27. syyskuuta 2010

Hyvää vai pahaa?

Jos olisin aloittanut tämän tekstin sekunttia myöhemmin, se olisi ollut erilainen. Ja koska se olisi ollut erilainen, sillä olisi ollut erilainen vaikutus jokaiseen sitä mahdollisesti lukevaan ihmiseen. Kun nyt äsken pidin parin sekunnin tauon, kun korvaani kutisi, niin se taas muutti koko tämän tulevan tekstin. Aika hurjaa, eikö?!

Jo heti aamulla herätessämme minä ja Sinä alamme tehdä valintoja: minkälaisia ajatuksia pyöritämme ja mitä tekoja niistä ajatuksista sitten seuraa. Ja mitä kukin yksittäinen tekomme vaikuttaa maailmaan, kun tekomme aaltovaikutus osuu ensin lähimpiin ja sitten heidän kauttaan leviten koko maailmaan. Ilman minun yhtä pienen pientä ajatustani maailma nyt vain olisi ainakin hitusen erilainen. Tai sitten hyvinkin erilainen. Kukaan meistä ei tiedä yhdenkään tekomme koko vaikutusta, eikä se aina ole edes sellainen kuin voisi kuvitella. Hyväkin teko voisi jossain aaltovaikutuksen kohdassa aiheuttaakin jotain negatiivista tai paha teko jotain hyvää.

Mutta me vaikutamme ja paljon, vaikkei usein siltä tunnukaan. En usko tekojeni satunnaisvaikutukseen, haluan koko olemuksellani uskoa, että kaikella tässä maailmassa on kuin onkin rakastava tarkoitus (vaikka totta tosiaan pieni ymmärrykseni ei riitäkään sitä aina näkemään). Uskon siihenkin, että se millä tarkoituksella ajattelen ja toimin, vaikuttaa hyvin voimakkaasti tekojeni seurauksiin. Tahdon oppia toimimaan vaikuttimenani syvä myötätunto sekä itseäni että kaikkia elämässäni tapaamiani kohtaan. Ja toivon, että yhä useampi ajatukseni ja tekoni syntyy valinnasta pyrkiä rakastavaan myötätuntoon.

Tälläisen tekstin tekemäni valinnat saivat nyt aikaan.
Tai sitten palaan ja muutan jotain...

-----

Ei kommentteja: