perjantai 21. tammikuuta 2011

Lähimmäisyys

Suomessakin on jo ollut monenlaista yllättävää säähän liittyvää ilmiötä (rajuja ukkosmyrskyjä, Venäjän tulipalojen savuja, huippuhelteitä jne) ja ennusteet lupaavat niin jatkuvankin ja ehkä paljon rajumminkin. Jo pitemmän aikaa minulla on ollut sellainen tunne, että luonnonolosuhteiden äärimmäistymisellä ja erilaisten luonnonkatastrofien lisääntymisellä on syvällisempikin tarkoitus. Että ongelma- ja hätätilanteiden ilmaantuminen myös hyvinvoiviin länsimaihin ei ole sattumaa. Että tarkoituksena on auttaa meitä näkemään, että jokaikinen apua tarvitseva ihminen maapallolla on oikeasti lähimmäisemme. Että jokainen meistä voi paljon suuremmalla todennäköisyydella kuin ennen itse olla koska tahansa yhtäkkiä yllättäen mitä suurimmassa pulassa ja toisten myötätunnon ja auttamishalun varassa.

Pian emme ehkä enää mitenkään voi sulkea silmiämme ja ajatella, että muutaman pennin lähettäminen eniten uutisissa olevien hätäalueiden avuksi riittäisi meidän hyvinvoivien lähettämäksi todelliseksi avuksi ja puhdistaisi omantuntomme. Eihän sellainen apu tule riittämään meillekään, jos/kun meille tulee vastaava hätätilanne, mikä on paljon aiempaa todennäköisempää.

Toivottavasti todellinen myötätuntomme kasvaa ilman, että meidän täytyy oppia sitä vaikeiden oppituntien kautta. Kaikkea hyvää Sinulle!

                                                               ***

6 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Niin tärkeää, niin totta..
Pysähdyttävät sanasi, kiitos niistä!

leenuliini kirjoitti...

Ajattelemisen aihetta itse kullekkin. Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus.

Kiki kirjoitti...

Lämpimät kiitokset kommenteista! Niillä on aina minulle todella suuri merkitys.

Helena kirjoitti...

Juuri olen miettinyt tätä, että maailma on muutoksen kourissa. Me emme kerta kaikkiaan voi enää pistää päätämme pensaaseen, täällä turvallisessa Pohjolassakaan.

kaisu marjatta kirjoitti...

sanat teoiksi, siinä ratkaisu.
uskon että monet auttavat kukin omalla tavallaan. meillä on erilaisia asioita joita voimme jakaa, jos ei mitään muuta niin läsnäolokin lohduttaa syrjäytynyttä.

kaisu marjatta kirjoitti...

uusimpien tutkimusten mukaan voimme katsoa osan katastrofeista johtuvan hyvin voimakkaasti maahan vaikuttavan auringon aktiivisuuden lisääntymisetä. purkaukset ja mysrskyt auringossa ovat olleet nyt jo pari vuotta hyvin voimakkaita.
seuraan hublen, nasan, ja muita tutkimuksia aktiivisesti