keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Millainen on arvokas elämä?

Kuulin kahdesta vanhuksesta, jotka eivät enää tahdo kokea elämäänsä tärkeäksi ja arvokkaaksi, ja ihmettelevät vähän, mitä täällä enää tekevät. Samanlaista tunnetta minullakin on ollut aika usein, vaikken ihan vanhus vielä olekaan. Taitaa tälläinen tuntemus olla aika yleistä luterilaisessa hengessä, tehdyn fyysisen työn merkitystä korostavassa yhteiskunnassa. Moni ajattelee, että ellet "ansaitse" rahaa, rahaa, rahaa, ei sinulla paljon arvoakaan ole.


Minä näen hiukan toisin: tärkeämpää on tuottaa lisää hyvää ja harmoniaa ja kauneutta maailmaan. Kyllä hyväntahtoinen, lämminsydäminen mummo, joka kauniisti hymyillen todella kohtaa jokaisen vastaantulijan, on mielestäni maailmalle arvokkaampi kuin esimerkiksi tupakkatehtaan itsekäs, ärtyisä pomo, joka ei ehkä edes perheelleen pysty antamaan rakkautta, kun kaikki aika menee rahan ahnehtimisessa keinolla millä hyvänsä. Vaan arvokkaita ovat silti nämä ahneet pomotkin, heillä on mm. aina mahdollisuus oppia ja muuttua, ja alkaa keskittyä hyvän tekemiseen maailmassa  tai tehdä edes yksittäinen hyvään pyrkivä teko.

Iloa, kauneutta, yhteistä hyvää luovien ajatusten ajatteleminen ja tekojen tekeminen on sitäpaitsi niin itsellekin iloa tuottavaa, että jo sen takia siihen on mukava pyrkiä!
Oikein ihanaa talvipäivän jatkoa Sinulle!

***

5 kommenttia:

Pääsky kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle !
Olenpa ajatellut, että voisipa tätä eloa oikeasti elellä tyystin ilman rahaa. Tai ainakin ilman sen perään haikailua. Alkaa turhauttaa kaikki rahakeskeisyys ja kaikki se mitä sillä saa...ja näin sanoo yrittäjä, jolla ei todellakaan ole euroon euroa taskussa, heh.

-Asta- kirjoitti...

Samaa mieltä olen kanssasi, viisaita ajatuksia. Olen leikitellyt usein ajatuksella, että myyn koko omaisuuteni, lahjoitan osan lapsilleni. Lopuilla elän niukkaa mutta onnellita elämää jossain Lapin tunturissa, tai muualla luonnonhelmassa, pienessä mökkipahasessa. Tahtoisin myös auttaa ihmisiä ja tuoda iloa ja rakkautta, sekä välittämistä jokapäiväiseen elämään.

EiMi kirjoitti...

Ilon tuottaminen toisille on positiista itsekkyyttä, jossa kukaan ei menetä mitään kaikkien hyötyessä!

Parsifal kirjoitti...

Sykähdyttävän kaunista!

Kiki kirjoitti...

Kiitoksia, Savu ja Parsifal!