tiistai 18. lokakuuta 2011

Kiitos tunnustuksesta!


Kiitos, ANGEL, aurinkoisesta lahjastasi "Sunshine Award" -  tämä palkinto merkitsee, että tulee kirjoittaa tehtävä, joka liittyy palkintokuvaan. Se tulee myös jakaa edelleen 12 blogeille jotka ovat täynnä rakkautta ja aurinkoa, blogiystäville, joiden seuraaminen on ilo. 


Aurinko paistaa aina, vaikka pilvet peittävätkin sen ajoittain näkyvistämme.

Ilahduin Angelin lahjasta erityisen paljon sen takia, että hänen listatessaan hänelta palkinnon saavia, listalta löytyi aivan ihania blogeja, joita en ole ennen seurannut. Kiitos, Angel!

Noudatan itse hieman laiskempaa jakelupolitiikkaa:  Ota palkinto mukaasi tästä, olet sen varmasti ansainnut!
Ja jos kaipaat lämpimiä, inhimillisiä, syvällisiä blogeja luettaviksi, niin sivupalkista löytyy niitä kohdasta lukemani blogit.



Sisäisesti ja ulkoisesti valoisaa ja aurinkoista syksynjatkoa toivon teille kaikille!

***

perjantai 14. lokakuuta 2011

"Kelpaanko minä?"

Olen viime aikoina löytänyt hienoja kysymyksiä, joita itseltäni usein kysymällä voisin ohjata elämääni juuri siihen suuntaan kuin toivoisin. Mutta. Aina kun en keskity mieleni on kysymässä minulta tuota ikuista kysymystä: "Kelpaanko minä?" Jos/kun teen niin tai näin, tai jos jätän tekemättä näin, niin kelpaanko silloin. Kelpaanko muille, heidän tai itseni mielestä. Entä kelpaanko itselleni, juuri nyt.


Se syvä huoli oman olemisen oikeutuksesta on iskostunut niin lujasti, että suurimman osan ajasta elän tuossa huolessa ja annan sen ohjata itseäni. Aivan muualle kuin mitä todella tahtoisin. Ja annan sen pitää yllä minussa jatkuvaa epämiellyttävää ja stressaavaa olotilaa. Annan sen viedä positiivisen energiani ja jumittaa minut ahdistuneeseen pysähdyksen tilaan.

Tottumuksen voima on vahva. Ja siihen on helppo jumahtaa. Tuttuun epämiellyttävään oloonkin. Muutos on epävarmuutta, eikä alkuun siis miellyttävä olo sekään.

Mutta kelpaanko minä itselleni? Koko ajan? Miksi niin iso osa (varsinkin siitä tiedostamattomasta) minusta vastaa aina vain: "Ei!" ....... (Tästä eteenpäin minulla ei ole hajuakaan, mitä tähän kirjoitan.) En usko, että olen yksin tämän sisälläni piileskelevän ajatuksen kanssa, ajatuksen ja tuntemuksen ettei pohjimmiltaan tunne ja koe kelpaavansa.

On tapoja psyykata itseään, on affirmaatioita, NLP:tä, mietiskelyä ja vaikka mitä. Mutta mukavuudenhalu on vahva ja mitä väsyneemmäksi itsensä tuntee, sitä vahvemmin mukavuudenhalu hallitsee ja saa lysähtämään toimimattomaksi. Onneksi kuitenkin elämä on jatkuvaa valintaa siitä, mihin ohjaan itseäni. Luultavasti annan tuon kelpaamattomuuden ohjata itseäni vielä kauan ja usein. Teen myös toisenlaisia valintoja, toivottavasti yhä useammin, niin että niistä kasvaa niin vahva polku-tie-valtaväylä, jota pitkin aikanaan onkin jo tosi miellyttävää ja itsestäänselvää kulkea. Myötäluovan innostuksen, puhtaan ilon, ehdottoman rakkauden ja yhä syvemmän sisäisen ja ulkoisen rauhan suuntaan. Nähden mielessäni uudenlaisen mielikuvan itsestäni ja maailmasta yhä rakastavampana, kauniimpana ja rauhaisampana.



Onneksi joka hetkessä on uusi valinnan mahdollisuus! Toivottavasti teemme yhä useammin yhä ihanampia rakkaudellisia valintoja.

***