maanantai 27. joulukuuta 2010

Tietoisuuteen - vai pois?

Silloin tällöin luen kerraten taas palan Catherine Ingramin kirjasta "Intohimoinen läsnäolo". Minulle jäi nyt viimeksi vaikuttamaan:

"Muutos on osa elämän luonnollista rytmiä, mutta kulttuurimme on alkanut sekoittaa muutoksen vauhtiin. Jätämme huomiotta elämän syvällisemmät muutokset ja yritämme sen sijaan jatkuvasti sopeutua yhä kiihtyvään tahtiin lähes kaikissa toimissamme. Ja koko ajan kasvatamme odotuksiamme nykyisen vauhdin, tai kiihtymisen, suhteen." (esimerkkeinä mm. tv:n todella levottomat jatkuvasti jopa alle sekunnin välein vaihtuvat kuvat)

"Olemme menettäneet kosketuksemme elämän luonnollisempaan ja hitaampaan rytmiin ja sen vuoksi emme pysty hyväksymään elämän todellisia muutoksia."
(muutoksia kuten vanhenemista ja kuolemaa)

Siltä todella tuntuu, että monet luonnolliset asiat, kuten vanheneminen tuntuu olevan ihan hukuksissa tässä nykykulttuurissa. Minusta tuntuu lisäksi, ettei nykykulttuurin ongelmana ole ainoastaan liika vauhti, vaan yleensäkin kaikki liika, jota nykykulttuurissa on. Ahdetaan elämä täyteen liikaa vauhtia, liikaa kovaa ja lähes tauotonta ääntä (melua), liikaa tavaraa ja aina vain suuremman tavaramäärän ahnehtimista, liikaa yhä lisääntyvää "kiireistä" jatkuvaa suorittamista, liikaa keinotekoisia viihdykkeitä ja virikkeitä (tv, tietokone, viina, ahmiminen jne). Kaikkea mahdollisimman paljon liikaa, jotta pystyisimme unohtamaan sen, ettei meillä ole useinkaan hyvä olla nykyisen kaltaisessa maailmassa. Ja sen joutuisimme huomaamaan, jos hidastaisimme tai peräti seisahtuisimme ajoittain.

Sitten kuuntelin http://www.viidakkomies.com/2010/12/tehokkuus-ja-korkeampi-tietoisuus-onkin-automaattista/ n postauksesta englanninkielisen youtube-videon "higher consiusness" (jota valitettavasti en osaa liittää tähän näin tässä vaiheessa, joten pyydän katsomaan sieltä).
Siinä selitettiin meidän ihmisten nyt-hetkestä pois pakenemisen syyksi se, että emme elä omien arvojemme mukaan. Että meidän ei oikeasti tarvitse pyrkiä tietoisuuteen, että tietoisena oleminen olisi luonnollinen tilamme. Olisi, ellemme pyrkisi siitä suurella vaivalla (ja pahasti väsyen) jatkuvasti pois, koska emme siedä tietoisuutta siitä, ettemme elä arvojemme mukaan!

Huomasin, että ainakin minun kohdallani tämä pitää täysin paikkansa. Hyvin ison osan ajasta elän omien arvojeni vastaisesti, ilmankos sitten en viihdy siinä tietoisuudessa!
Upeaa saada tietoa tästä. Nyt olen ainakin tietoinen tästä ja voin yrittää kääntää elämäni suuntaa pitämällä tämän tiedon mahdollisimman hyvin muistissani.

Tuhannen taalan kysymys muillekin:
Kuinka moni kykenee elämään jatkuvasti ja kaikessa omien syvimpien arvojensa mukaan??

***

torstai 23. joulukuuta 2010

Joulun musiikki

Tässä yksi mielestäni kauneimmista joululaulusta. Surullisen kaunis, kyllä. Joulun lämmössä ja ylenpalttisuudessa on aina mukana myös tietoisuus siitä, että kaikki on katoavaista. Että elämä on jatkuvaa kiertokulkua, elämään saapuu lahjoja, jotka viipyvät oman aikansa ja katoavat. Tulee myös uusia lahjoja. Ja rakkaus pysyy, jos sen antaa itsessään virrata.

Valitsin tämän version You Tubesta, koska siinä oli mielestäni suurinta herkkyyttä. Toivottavasti se miellyttää teitäkin. Minkä ihanan mahdollisuuden You Tube antaakaan löytää juuri mieleistään (joulu)musiikkia! Suosittelen lämpimästi etsintämatkalle...


Tahtoisin antaa jokaiselle
mitä syvimmällä sisimmässänne
eniten kaipaatte.

Tahtoisin luoda maailmalle
uuden mahdollisuuden
elää ja iloita,
rauhassa ja valossa.

Tahtoisin, toivoisin
että tämä joulu toisi mukanaan
kaiken sen
mitä ihmiskunta on jo niin kauan odottanut!

Kuka tietää,
mitä huominen tuo.
Valon, rauhan maailman
kenties...
Toivominen ei ole turhaa
sillä on vaikutus,
niin kuin meillä jokaisella.

Anna sydämesi rakkauden vaikuttaa,
tänä jouluna ja aina!

***

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Mitä lapsi minussa haluaisi nyt tehdä?

Lähiaikoina joku muistutti taas blogissaan siitä, miten tärkeää on kuunnella sisäistä lastaan. Asia on jäänyt pyörimään minussa ja ponnahtaa onnekseni vähän väliä mieleen.

Silloin keskityn miettimään, mitä lapsi minussa haluaisi nyt tehdä tai miten kokea tämän hetken, mihin keskittyä. Lapsiosani keskittyy (onneksi) niin paljon hienompiin asioihin kuin suurimman osan aikaa jostain huolissaan oleva ja kaiken suorittamiseen pyrkivä aikuis/vanhempi osani.

Lapsi näkee lumisateen ja jää katselemaan rauhallisena isojen hiutaleiden loputonta leikkiä: ylös, alas, sivulle. Uudelleen ja uudelleen. Lapsi tahtoo nauttia kevytjumpasta, kertoo minulle miten tehdä se hauskemmin, spontaanimmin ja rennommin.
Lapsella ei ole tarvetta vertailla, ei määritellä, vaan ainoastaan hämmästellä elämän kullakin hetkellä tarjoamaa ihmettä.

Silloinkin, kun ajattelen lasta itsessäni, tahtoo aikuinen pyrkiä esille tekemään asioista suoritettavia ja huolestuttavia. Muistuttamalla sitten taas itseäni alkuperäisestä kysymyksestä: "mitä lapsi minussa haluaisi nyt tehdä? mitä kokea?" , löydän taas takaisin lapsenmieleen.

Joulu lähestyy, todellinen lapsenmielen aika. Kuinka paljon tärkeämpää onkaan todella elää joulunaika, kuin lapsi, ja antaa paljon pienempi paino kaiken suorittamiselle "täydellisesti"...

***

Ihania joulukuvia!

Löysin tänään yhden ihmisen pari ihanaa blogia, joissa on valtavasti upeita joulukuvia (ja muutenkin kivat blogit). Käykää ihmeessä katsomassa, jos pidätte kauniista joulukuvista:
http://keijunlilja.ajatukseni.net/   ja
http://keijunlehtililja.ajatukseni.net/

***

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Tänäänkin on mahdollista...

.. tehdä niin monenlaista. Valita niin monia eri vaihtoehtoja, tähän tekstiin, omiin ajatuksiinsa, toimiinsa, niihin tunteisiin, joita ylläpitää.

Valintoja voi välttää, antaa vain elämän pikkuhiljaa pakottaa ja ajaa johonkin.

Valintoja voi tehdä spontaanin nopeasti tai hitaan harkitusti.

Valintoihin vaikuttaa usein vastakkaisia motiiveja. Tee siinä sitten "oikea" päätös. Mikään päätös silti lienee "väärä" elämässä. On vain. Päätöksiä. Ja päättämättömyyksiä.

Ja se kaikki on elämää.

Omilla arvomaailmojemme mukaisilla ajatuksilla sitten arvotamme nuo päätökset ja päättämättömyydet. Ja ne ajatukset sitten luovat meihin tunnetilan, niin sitten koemme tuntevamme kuin päätöksistämme ajattelemme. "Hyvä" tai "huono" päätös.

Kaikki on kiinni niin pienestä. Ajatuksesta. Arvottamisesta. Hyvinvointi tai pahoinvointi.

Osatapa elää myötätuntoisena ilman arvottamista. Ei parempaa, ei huonompaa, itsessä eikä muissa. Ei ...mpaa eikä ...einta.         Vaan ON vaan.       Elämisen ihme.

***

lauantai 11. joulukuuta 2010

Elämän tasapaino

Hupsista! On kulunut viikko edellisestä kirjoituksesta. Syvemmät ajatukseni ovat kovasti olleet pysähdyksissä. Jotain minussa silti tapahtuu, niin kuin ihmisessä yleensäkin.

Prosessi etenee.

Luen toisten mielenkiintoisia blogeja.

Erityisesti http://www.viidakkomies.com/ on herättänyt paljon ajatuksia. Mutta jos sitä lukee, niin kannattaa lukea enemmän kuin yksi kappale, enemmän kuin yksi teksti, niin saa paremman käsityksen siitä, mistä on kyse. Kokonaisvaltaisesta elämän- ja elämännäkemyksen muutoksesta yhden todella rohkean ihmisen esille tuomana.

Myös http://quinoaa.blogspot.com/2010/12/vastustatko-vai-hyvaksytko.html ja http://itkupillinkyynelkanava.blogspot.com/ viimeisimmät postaukset ovat erityisesti sopineet tämän hetkiseen olotilaani. Hyvin ovat oivaltaneet elämän dualistisuuden.


Tuntuu usein, että monet syvällisemmistä asioista kiinnostuneet helposti jonkin aikaa jonkun uuden oivalluksen saavutettuaan leijuvat euforisissa tunnelmissa. Tunne on upea. Silloin on kiusaus uskoa, että nyt on saavutettu ja löydetty jotain muita hienompaa, lopullinen vastaus. Että se on pysyvä tila. Ja sitten elämä näyttää, että kyllä se toinenkin puoli on olemassa, aina vaan. Ehkä erilaisena, mutta kuitenkin. (En osannut tuota nyt oikein ilmaista, toivottavasti ei yksikään koe tätä itseensä kohdistetuksi, ei ole tarkoitus!)

Elämän negatiivinen puoli näkyy myös meidän ihmisten tarpeessa arvostella, vähän kaikkea. Kun oma olo ei ole oikein hyvä, niin on halu väheksyä toista. Jotta oma ego ja olo vähän kohenisi (ja olisi onnellisempi), jos toiset saa vedettyä oman olon tasolle. On todella vaikea saada itsensä sellaiseen tasapainoon, ettei väheksytyksi tuleminen vaikuttaisi. Silti, siinä on rakentava hedelmällinen ratkaisu. Tasapainossa, negatiivisenkin olemassaolon hyväksyvänä, tuo itse lisää tasapainoa ja hyväksyntää maailmaan. Kun ympärillä arvostellaan, olla vain itse rakastaen levollinen. Ja jos siihen tilaan pääsee ja siitä tilasta lähtee jotain toimintaa rakastavaan suuntaan (ilman vastustusta), niin hienoa.


Ulkona leijailee kauniita isoja hiutaleita. Ja ikkunalaudalla on osittain n. 40 cm:n lumikinos. Valkoista. Pysähtynyttä. Silti tapahtuu. Hitaasti, rauhaisasti. Jotain.

Syvän rauhan täyttämää viikonloppua kaikille!

***

lauantai 4. joulukuuta 2010

Pyhää ja juhlallista

"... yön usvat karkoitettu on jo pois!
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
kuin itse taivahan kansi sois."

Suuret juhlapäivät, itsenäisyyspäivä, joulu ja uusivuosi ovat lähestymässä. Niihin liittyy aina myös jotain suurempaa. Niin kaunista ja pyhää. Elämää suurempaa.

Kun äsken hämärän aikaan kävin kävelemässä ihan pienessä lumisateessa, oli ulkona jo varsin paljon juhlan tuntua. Kiitos jokaiselle niistä, jotka olivat jo laittaneet jouluvaloja ikkunoihin ja talvisia koristeita oviin! Hämärän aika tuo sähkölamppujen lumon erityisesti esille. Ja vitivalkea lumi, jota sateli hiljalleen taivaalta sinisessä hämärässä, peittäen tallatun lumen ihan koskemattoman hohtavan lumivaipan alle. Niin kaunista ja juhlavaa. Taianomaista. Lähes pyhää.



Mitä on harras? Mitä on pyhä? Jokaiselle meistä niillä on varmaan hieman eri merkitys. Silti minusta niissä on jotain sellaista, jota ei voi edes sanoiksi pukea. Se vain on.

Ihania hetkiä!

Upeaa juhla-aikaa kaikille!

***

torstai 2. joulukuuta 2010

Muutoksen aika

Monilla syvällisemmillä blogeilla (ja tietysti niiden tekijöilläkin) on tapahtunut lähiaikoina isompia tai pienempiä muutoksia. Itsellänikin tuntuu siltä, että pitäisi suunnilleen viikon välein perustaa uusi blogi, kun ilmaisun tarve muuttaa suuntaa.


Eilen illalla sain taas uuden ison innostuksen uudenlaiseen blogiin. Ei se ole luontokuvia, ei se ole humoristisuutta, ei se oikein vastaa tämän blogin pohtivuutta, eikä se oikein ole (lähinnä) kuvakokeilublogiakaan vastaava. Piilossa mulla on vielä yksi juuri alkanut blogi, jonka voin tietty muuttaa, mutta sen nimi ei taas ole sopiva. Miten pysyä perässä, kun oma luovuus säntäilee suuntaan jos toiseenkin??

Aidompi itsensä toteuttaminen, sen tekeminen jota rakastaa, johon tuntee innostusta, on kuitenkin aivan oleellisen tärkeää. Joten kyllä sen jotenkin toteutan, toivottavasti kuitenkin ilman, että tarvitsee perustaa kuudetta (!) blogia...

***