tiistai 31. toukokuuta 2011

"Mitä teit tänään tehdäksesi jonkun onnelliseksi?"

Positiivarien Ajatusten aamiaisessa oli tänään tuo kysymys tarinalla, että eräs äiti kysyi sitä aina lapsiltaan iltarukouksen jälkeen. Tykkään kovasti ajatuksesta, että tämä kysymys olisi meidän ihmisten tärkein kysymys siitä, miten olemme päivämme käyttäneet. Mitä teemme tänään tehdämme jonkun, jotkut ja jopa itsemme onnelliseksi?

Kuinka monta mahdollisuutta joka ikinen päivä sisältääkään siihen, että voi tehdä jonkun onnelliseksi! Enkä tarkoita, että minun pitäisi olla marttyyri ja sitä kautta luoda "onnellisuutta" toisille. On niin äärettömän paljon pieniä ihania asioita, joilla voi tuottaa onnea: aurinkoinen hymy, ystävällinen sana, pieni huomaavaisuus, auttava käsi tai myötätuntoisena kuunteleva korva, kun toisella on jokin elämän haasteista meneillään. Niin moni kaipaa nähdyksi tulemista, pientä huomiota, että joku osoittaisi: Hei, sinä olet tärkeä ja iloitsen siitä, että olet olemassa!

Ilon tuottaminen tuottaa itsellenikin mahtavasti iloa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo! Taidanpa pistää tuon kysymyksen korvani taakse ja yritän sitä itseltäni kysyä mahdollisimman usein.



***

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kiitollisuutta myös itselle

Enkelin silmin -blogissa TÄMÄ HIENO KIRJOITUS herätti minut taas kerran muistamaan itsensä arvostamisen tarpeellisuuden. Niin helposti tulee vain arvosteltua itseään kaikin tämän yhteiskunnan opettamin tavoin. Kun keskittyy näkemään vain ongelmia ja vikoja itsessään ja teoissaan (samoin koko ympäristössä ja maailmassa) on melko mahdotonta olla onnellisesti rakastavan rauhaisasti läsnäoleva, riippumatta siitä mikä on tilanne. Yritän jatkuvasti oppia näkemään kiitollisuuden aiheita kaikessa, mitä elämässä nyt kohtaan. Olen kuitenkin (siinäkin) ollut turhan laiska ja edistyminen tapahtuu varsin hitaasti. Mutta tapahtuu silti, hyvä. Tuon toisen blogin kirjoitus muistutti minulle, että olin unohtanut tästä kiitollisuuden opettelusta kokonaan kiitollisuuden omalle itselleni. En tarkoita, että ajattelisin itseni olevan vain surkean huono kaikessa, olen kyllä nähnyt joitain hyviäkin puolia itsessäni, yllätys, yllätys! Mutta. Kaikki monituiset osat minussa kaipaavat rakastavaa huomiotani: kehoni eri osat, erilaiset tunteeni ja tuntemukseni, toimintani ja tekoni, jne. Kun kiinnitän nyt arvostavaa huomiota siihen mitä teen ja saan aikaiseksi (riippumatta siitä olisiko se muiden silmissä suurta ja arvokasta), tunne-elämyksiin joita tämä "minä" minulle antaa, erilaisiin aistihavantoihin joita tänä "minuna" voin joka hetki kokea, erilaisiin ajatuksiin ja oivalluksiin joita "minuna" on mahdollista kehitellä, silloin oloni muuttuu paljon kiitollisemmaksi. Tyynemmäksi.  Onnellisemmaksi. Tietoisen rauhaisan läsnäolevaksi.



On (minulle) arvokasta ja hienoa, että nyt olen saanut aikaiseksi tämän tekstin ja tämän kuvan, että kehoni antaa minulle mahdollisuuden istua tällä tuolilla (joka on vieläpä kohtuullisen mukava), että "minuus" antaa minulle mahdollisuuden tämän jälkeen vaikkapa lähteä ulos lämpöön ja aurinkoon, että tällä minuudella on kyky ajaa autoa ja mahdollisuus liikkua sen kanssa laajemmalti, että tämä "minuus" antaa minulle mahdollisuuden alkaa ajatella ihan mitä tahansa koko maailmankaikkeudessa, että ollessani tämä "minä" voin nauttia erilaisista herkuista, kauneudesta, musiikista, tunteista, maailman loputtomista mahdollisuuksista. Kiitos!

Mihin päätän kiinnittää huomioni? Minkä haluan lisääntyvän elämässäni?

***