Tunteet

Ei elämässä oikeastaan ole mitään muuta pelättävää kuin ihmiset omat tunteet. Ne sitten tuntuvatkin toisinaan niin pelottavilta ja/tai ei toivotuilta, ettei niitä halua/uskalla lainkaan kohdata. Ja sitten ne tulee piilotettua kehoonsa. Mutta niin kuin roskia maton alle lakaistessa, homma ei toimi pitemmän päälle. Keho menee jumiin, tulee ensin kireyttä ja sitten sairauksia, kun energia ei pääse kiertämään. Pitäisi löytää keinoja  siihen, miten kohdata vaikeitakin tunteita, miten ilmaista niitä ilman vahingon aiheuttamista.

***********************************************************************


Keskiviikko. Tänään itkettää. Minulla on aina ollut kovin vaikea kyetä itkemään, eikä se nytkään onnistu. Kun on liian kauan yrittänyt pitää kaikki keljut tunteet sisällään, niin ne ovat jämähtäneet niin, ettei niitä saa halutessaankaan ulos. Mikä sitten tietysti taas raivostuttaa. Kun ihminen haluaisi kyetä hallitsemaan, jollei muuta, niin edes jotenkin itseään. Tässä yhteiskunnassa jostain kummasta syystä itkeminen niin kuin monien muidenkin "epätoivottujen" tunteiden osoitus on erittäin epäsuotavaa. Mutta jos jo pienet tunteet saisi osoittaa, niin niiden ei koskaan tarvitsisi kasvaa kovin isoiksi ihmisen sisällä ja kaikkien olisi aika lailla helpompi olla. Tosin  elämänmeno voisi sitten  vaisun suomalaistyyppisen sijasta melumpaa mutta elävämpää italialaistyyppistä. Ehkäpä siihen tottuisi?


************************************************************** 


Jokainen meistä haluaisi olla tärkeä. Haluaisi tulla nähdyksi ja hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään. Ja ehkäpä me sen vielä opimme. Nyt vielä kuitenkin tietokoneverkosto on täppösen täynnä tälläisiä ihmisiä kuin minäkin, jotka toivovat löytävänsä toisia samanhenkisiä ja saavansa heihin lämminhenkisen ja arvostavan yhteyden. Kuinka moni onnistuu ja onko tarpeen olla kovin mediaseksikäs?

Ei kommentteja: