Miten sitten tulisin vapaaksi? Vapaa olisin, jos en antaisi minkään sitoa minua. Jos en tuntisi onneni riippuvan ulkoisista olosuhteista. Jos en tuntisi tarvetta omistaa ainuttakaan asiaa (ei edes kattoa pääni päälle seuraavaksi yöksi), jos en tuntisi onneni olevan riippuvainen rakkaimpien ihmisten pysymisestä elämässäni. Jos voisin antaa elämäni asioiden ja ihmisten tulla ja mennä niin kuin ovat tullakseen (nauttia kiitollisena hyvistä hetkistä ja ottaen stoalaisesti hyväksyen vastaan vaikeat hetket) . Jos en olisi takertunut ajatuksiini ja asenteisiini, joiden mukaan mm. pitää olla jokseenkin terve ollakseen onnellinen. Jos en olisi takertunut uskomuksiini, että on kurjaa olla yksinäinen. Tai taipumuksiini jatkuvasti määritellä asioita hyviksi tai pahoiksi, ja sen jaon perusteella pyrkiä jatkuvasti välttämään jotain ja kahmimaan lisää jotain toista.
Haluaisinko siis todella olla vapaa? En missään nimessä. En ole siihen vielä ollenkaan valmis. Vaikka jotain pientä vapautumista hiljalleen minussa tapahtuukin, niin todella paljon minun on muututtava, jotta edes haluaisin olla vapaa. Niin paljon oman mieleni rakennelmiin olen kiintynyt ja kiinnittynyt...
Eläköön siis itse rakentamani vankeus!
Kyllä ihminen on hassu olento...:)
***
10 kommenttia:
Hienosti oivallettu tuo vapauden käsite. Just noinhan se menee, täydellistä vapautta ei taida kukaan kestää. Silti kannattaa yrittää vapautua niistä ahdistavista pakoista, jotka ovat "tarpeettomia", kuten vaikka epämiellyttävien ihmisten kanssa seurustelu, raskaan ja ikävän työn tekeminen jne.
Kiitos kommentista, Marja Leena! Vapautta on tosi vaikea vastaanottaa. Kaiken epämiellyttäväksi määrittelemäni välttäminen tuntuu minusta todellakin paljon mukavammalta (= ei tarvitse tehdä mitään omien ajatusmallieni ja asenteideni muuttamiseksi) Seurauksena on ikävä kyllä vaan se, että ellen minä päästä mieltäni irti asioiden mieltämiseksi harmeiksi, eivät harmitkaan päästä irti mielestäni...! :)
vaikuttava postaus.
itsekin välillä viineaikoina olen ajatellut vapautta/ omaa tekemääni vankilaa..
kukaan muu ei minua voi vangita, vain minä itse..
kaiken minkä annan rakkaudesta, saan itselleni, myös vapauden♥
Niinpä, Hanne, rakkautta tarvitaan, aina kaikessa. Pelosta kiinnipitäminen vie vapauden.
Oivallisia ajatuksia ja mahtavia valokuvia.
Hae tunnuste blogistani ja jaa sitä eteenpäin!
Kiitos, Savu!
Yritän lähiaikoina muistaa saada aikaiseksi vastauksen haasteeseesi.
Kyllä kirjoitat jälleen niin hyviä pohdintoja.
Jäin jo aamupäivästä koukkuun tähän vapaus postaukseesi, useampi tunti on mennyt isetutkiskelussa.
Kirjotin ison nipun tekstiä, jota en rohkene julkaista, kuin vähän.
Jos aattelen läheisistä ihmisistä erilleen menoa, en koe vapaudeksi, vaan surullista luopumista. Hyvänolon tunne yhteenkuuluvuus, sehän myös vapauttaa ja voimauttaa henkisesti.
Kun aattelen vapautta, niin päällimmäksi nousee henkisen puolen emotionaaliset asiat.
Vapaus valita tunteensa, sitä kautta voi muuttua omasta sisäisestä vankilastaan hyvään oloon .
Oman ajankäytön hallinnan vapaus, se tuo monella tapaa vapautta.
Kirjoittelin omista vapauden tunnustaistani, hyvä pysäytys oli.
Alla oleva linkki oli tukena hahmottamassa, kun tutkiskelin vapautta.
Liitän linkin tähän, laitan itsellenikin paikkaan josta löydän, asiaa on.
http://leostranius.fi/2010/04/arvot-askelia-tyytyvaiseen-elamaan-–-osa-13/
Voi Hyvin!
Kiitos, Liplatus, mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä kommentistasi. Kiitos myös linkistä, sieltä putkahti silmilleni ajatus:
"Tyytyväisen ihmisen haasteena on keskittyä siihen, mitä tekee sen sijaan, että keskittyy siihen, mitä tavoittelee." Kiinnostava ja minulle tarpeellinen näkökulma, vaikkei tietysti tavoitteitakaan kokonaan voi unohtaa.
Inspiroivaa keväänjatkoa Sinulle!
Vapautta on olla onnellinen.
Onnellisena oleminen on varmasti vapautta, Ari. Ja onnellisuus, kuten vapauskin, melko haasteellinen asia.
Lähetä kommentti