Samanlaisuuden paine aiheuttaa epäaitoutta ja tarpeen tuomita kaikkea hiukankin erilaista. Välillä se on jo melkein hupaisaa, kuten kuntolentiksessä se, että istahdan yllättäen tauolla alas ja vaihdan kengät sopivammiksi. Herättää ensimmäisellä kerralla kovasti hämmästelyä ja naureskelua. Mutta. Kun sen tekee useammalla eri pelikerralla, niin sitten se jo onkin vanhaa totuttua, eikä herätä minkäänlaista reaktiota.
Jos me kaikki annamme pelon hallita ja vältämme tekemästä muista poikkeavia asioita ja tuomasta esille juuri sen hetken erilaisuuttamme, koko maailma muuttuu yhä rajoittuneemmaksi ja tuomitsevammaksi. Ei hyväksytä erilaisia ulkonäköjä, ei erilaisia maailmankatsomuksia, ei erilaisia ajatuksia, tekoja tai edes tekemättäjättämisiä. Mutta jos meillä on rohkeutta yhä useammin julkituoda senhetkisiä massasta poikkeavia piirteitämme, niin erilaisuus muuttuukin tavanomaisuudeksi, normiksi, itsestään selviöksi. Ja sekä meille itsellemme että muille tulee vapaampi ja parempi olla ja elää.
Toivon valitsevani yhä useammin, koko ajan eteeni tulevissa uusissa valinnoissa, rohkeasti aitouden.
***
1 kommentti:
On kaksi erilaista koiraa, mutta niille löytyy yhteinen esi-isä.
Lähetä kommentti