Silloin keskityn miettimään, mitä lapsi minussa haluaisi nyt tehdä tai miten kokea tämän hetken, mihin keskittyä. Lapsiosani keskittyy (onneksi) niin paljon hienompiin asioihin kuin suurimman osan aikaa jostain huolissaan oleva ja kaiken suorittamiseen pyrkivä aikuis/vanhempi osani.Lapsi näkee lumisateen ja jää katselemaan rauhallisena isojen hiutaleiden loputonta leikkiä: ylös, alas, sivulle. Uudelleen ja uudelleen. Lapsi tahtoo nauttia kevytjumpasta, kertoo minulle miten tehdä se hauskemmin, spontaanimmin ja rennommin.
Lapsella ei ole tarvetta vertailla, ei määritellä, vaan ainoastaan hämmästellä elämän kullakin hetkellä tarjoamaa ihmettä.
Silloinkin, kun ajattelen lasta itsessäni, tahtoo aikuinen pyrkiä esille tekemään asioista suoritettavia ja huolestuttavia. Muistuttamalla sitten taas itseäni alkuperäisestä kysymyksestä: "mitä lapsi minussa haluaisi nyt tehdä? mitä kokea?" , löydän taas takaisin lapsenmieleen.
Joulu lähestyy, todellinen lapsenmielen aika. Kuinka paljon tärkeämpää onkaan todella elää joulunaika, kuin lapsi, ja antaa paljon pienempi paino kaiken suorittamiselle "täydellisesti"...
***
2 kommenttia:
Lapsi meissä on läsnä hetkessä, hän ei elä menneessä, ei tulevassa, vaan aina juuri tässä, ainoassa hetkessä, joka on olemassa..
Juu, luonnistuu minulta :)) Elämästä saa paljon enemmän iloa kun osaa olla sopivassa määrin lapsenomainen.
Lähetä kommentti