Tänään on ihminen kuollut, kun lunta on pudonnut katolta päälle. Sääntöihin kuulunee, että jonkun pitää olla siitä vastuussa, joku lienee laiminlyönyt jotain. Sitten alkaa virallinen syyttelypuoli ja lopulta mahdollinen (ankarakin) "rangaistus". "Syyllisen" elämä muuttuu rankasti, samoin hänen läheistensä. Koska "uhrin" ja hänen läheistensä elämä on loppunut tai muuttunut ratkaisevasti, katsotaan että "syyllistä" on rankaistava. Täytyy olla silmä silmästä ja hammas hampaasta, sanoo yhteiskunta, muuten!
Mutta eikö jo tietoisuus noin suuresta syyllisyydestä ole enemmän kuin tarpeeksi? Tarpeeksi saamaan ymmärtämään väärän toiminnan, tarpeeksi saamaan aikaan voimakkaan katumuksen? Lopputulosta ei voi muuttaa eikä parantaa rankaisemalla, rangaistus tuskin tekee edes "uhrin" omaisia yhtään onnellisemmiksi. "Syyllisen" ja hänen läheistensä elämän ns. rangaistus pilaa. Paljon lisää pahaa mieltä. Eikö sitä ole jo riittävästi?
Eikö parempi olisi antaa kaikkea mahdollista apua sekä uhrin läheisille että syylliselle? Ja sen jälkeen syyllinen ottaisi tehtäväkseen koittaa mahdollisuuksiensa mukaan kaikin mahdollisin tavoin helpottaa uhrin läheisten taakkaa.
Kaikki me teemme jatkuvasti "virheitä", pienempiä ja joskus tosi isojakin, vahingoitamme toisiamme ymmärtämättömyydellämme, piittaamattomuudellamme ja väliin jopa tarkoituksella. Kaikki me. Miksi silti aina tuomita ja syyllistää, "rankaista" (kostaa)?? Voisimmeko sen sijaan ymmärtää inhimillistä heikkoutta, yrittää antaa anteeksi ja "syyllisellä" puolella koittaa jälkikäteen ainakin jotenkin lievittää tekojemme seurauksia?
***
2 kommenttia:
Olen vuosikaudet itsekin ihmetellyt mikä tarve suurella osalla ihmisiä on syytellä ja heittää kiviä. Usein jo ennen kuin tapahtumia on kunnolla selvitetty.
Piti jo kerran aikaisemminkin sanoa, että tuo sivuseinälläsi olevat linkki yhteen blogiisi ei toimi...
Kiitos, Rita, kommentista ja tiedosta!
Lähetä kommentti