tiistai 19. kesäkuuta 2012

Valon juhla

Puuttuuko Sinulta jotakin? Nyt? Yleensä? Useimmiten? Ajatteletko, että voit olla onnellinen ja rauhallinen vasta, kun... olet suorittanut joitakin velvollisuuksia ensin tai kun olet saanut jotain puuttuvaa lisää? Tai ettei edes oikein mikään enää anna mitään sellaista todellista, mitä syvimmin kaipaat?



Jotenkin minusta tuntuu, että rauhani on paljon kauempana kuin ennen. Ennen oli helppo melkein milloin vain hengittää hetki hitaasti ja kääntää suupielet ylöspäin. Ja siinä se rauha oli. Sen aikaa kuin muistin siinä pysyä. Nyt vaikka kuinka hengitän ja pyrin pysähtymään rauhaan, ei se enää olekaan siinä. Olen miettinyt miksi.  Onko rauha karannut minulta? Vai onko käsitykseni rauhasta muuttunut, etsinkö syvempää ja täydempää rauhaa kuin ennen?

Tuntuu, että varsinkin kehoni on kadottanut rauhansa. Ajattelenkin, että nyt sieltä pyrkivät ulos kaikki ne vanhat patoutumat, jotka estävät syvempään rauhaan menemisen. En oikein vielä ole oivaltanut, miten ne saan vapautettua. Tai en ole ollut valmis siihen, mitä siihen tarvittaisiin. Silti, vaikka oloni olisi päivä päivältä tukkoisempi, on minulla jotenkin vaan sellainen olo, että tämä kaikki on tarpeen ja ettei minun tulekaan väkisin runnoa mitään asiaa läpi nyt. Vaan, että nyt on sellainen aika, jolloin asiat etenevät omalla painollaan pitkälti ja kaikki tapahtuu kun aika ja kaikki minussa on siihen valmis. On vain oltava kärsivällinen. Ja irrotettava pyrkimyksestäni hallita kaikkea omassa (ja mielellään tietysti muidenkin...) elämässä aina pieni hitunen kerrallaan.



Elän (tai tällä hetkellä lähinnä olen) siis juuri sillä lailla, kun meitä täällä Suomessa on aina kovasti varoitettu tekemästä. Meille sanotaan, että tärkeintä on uurastaa, vaikkei mitään hyötyä ja mieltä siinä näkisikään. Opetetaan, että on oltava kiltti (= toteltava jotain muuta kuin itseään), viimeisen päälle suorittava ja ylitehokas (vaikka oma olo muuttuisi miten sietämättömäksi), kuljettava kuin juna samoja materialistisia arvoja pönkittäviä raiteita, joita yhteiskunta on opettanut pitämään tärkeinä (vaikka suurin osa siitä mitä tekee, olisi vastoin omia arvoja).

Kun kaikki minussa huutaa tarpeeksi kovaa, on minun pakko kuunnella... Ei jää muuta vaihtoehtoa kuin pysähtyä etsimään ja löytämään niin kauaksi aikaa, että selvyys löytyy. Ymmärrys siitä miksi olen täällä, vaikkei tässä tunnu olevan mitään järkeä. Ainakin olen löytänyt monta etsittävää asiaa: sisäisen rauhan, kaikkiaalisen rakkaudenyhteyden, elämisen merkityksen ja mielekkyyden, tämän hetken ilon. Ne kaikki ovat vielä kovasti hakusessa, mutta on siis tämä oleminen ainakin selkeyttänyt osittain sitä, mitä olen etsimässä. Olen löytänyt konkreettisia unelmiakin, ehkä asiat etenevät niidenkin suhteen kun aika ja minä olemme valmiit.



Tätä elämä siis on minulle. Nyt. Ei ehkä kovin elävää, ei ehkä sitä, mitä ajattelisin haluavani. Mutta kun oikein ajattelen, niin kuitenkin luultavasti juuri sitä, mitä sen pitää nyt ollakin, jotta eri osaset minussa  jatkavat kehitystään siihen suuntaan, mikä on pyrkimykseni.

Juhannusviikko jatkuu, valoa on, yötä myöten. Valo on mahtavan ihanaa. Toivon ja uskon, että myös sisäinen valo lisääntyy, ehkä kuin spiraali, aina kasvaen, mutta käyden myös tummempien varjojen kautta.

Juhannus on useimmille suomalaisille myyttinen, taianomainen juhla. Toivon, että löydämme kaikki tälläkin kertaa siitä jotain erityistä ja lämpimästi ihmisyyttä kasvattavaa. Luonnon- ja lähimmäisenyhteyttä. Olkoon juhannuksesi siunattu, miten tahansa uskonnollisuuden näetkin!



***

16 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Syvällistä pohdintaa. Mielenkiemuroiden oikomista. Etsimistä. Uuden löytämistä.

Luin ja imin voimaa ylimmäisestä kuvastasi. Se on UPEA!
Kiitos.

Kiki kirjoitti...

Kiitoksia paljon kommentistasi, Kiiris!

Teuvo Vehkalahti kirjoitti...

Teuvon kuvat kävi täällä ja toivottaa oikein hyvää juhannusta täältä Noormarkusta www.ttvehkalahti.blogspot.com

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Teuvo, oikein hyvää juhannusta Sinullekin!

kaisu marjatta kirjoitti...

Hyvä postaus.. näitä elämän perusasioita on kaikkien hyvä pohtia, olemisen sietämätön tunne, tulee ahdistavista tilanteista. Luonto ja maailma on kaunis ja kuinka vapautuneena sorsa ui poikueineen. Olen etsinyt itrselleni tämän kaltaista vapautta, väistän jos voin negatiivisia voimia.. Olla olemassa, olla kuin lintu vedessä, tai peura metsässä.. ne vain ovat. Vaistomme suojaa monelta.. Irti päästäminen krääsästä, turhuuksista on vapauttavaa..

sinun lahjoillasi syntyisi myös Sivu pieniä sanoka/ Varjojen saareen, kaunis tarina, voisin hyvin kuvitella sinne ihmisen joka pohtisi sen tilanteen pohjalta elämän perusasioita. ihmisiä siellä on satoja, kaikki ei ole edes löytyneet..
jos saat idean ja kirjoitat oman tekstin sinne, vinkkaa kommissa kun on valmis. kirjoitusvuoroilla ei ole sinänsä väliä, sijoitan tekstit kohtiin, joihin ne parhaiten istuvat.. Hyvää juhannusta!

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Aikatherine, kiintoisasta kommentistasi!

Tällä hetkellä minulla ei valitettavasti ole voimavaroja kiinnostavaan projektiisi, mutta käyn aina välillä lukemassa mitä kiehtovaa olette sinne kirjoitelleet!

Oikein ihanaa juhannusta Sinulle!

orvokki kirjoitti...

Pohdintasi laittoi minut ajattelemaan. Kiitos.

Ja kuvasi on upeita.

Hyvää JuhannusPäivän jatkoa.

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Orvokki!

Hyvää juhannuspäivän jatkoa Sinullekin!

Liplatus kirjoitti...

Jos vakava sairastuminen, tahi jokin muu kriisi pysäyttää, niin silloin ei suupielet nouse herkästi ylöspäin.
Tulee uudenlainen tila mielelle myllertää. Se kestää aikansa.

Hyviä on pohdintasi!

Ylin kuva pysäyttää, se puhuttelee monella tapaa, symboliikkaa kauniisti.

Mukavaa jussin iltaa!

Kiki kirjoitti...

Kiitos paljon kommentistasi, Liplatus!

Rauhaisaa ja leppoisaa Juhannuspäivän iltaa Sinullekin!

Irja Viirret kirjoitti...

Kaunista ja hienoa. Ehjää kerrontaa ja kuvia. Minä kiitän.

Kiki kirjoitti...

Kiitos Sinullekin, Mustis!

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Uskon siihen, että asiat elämässäni tapahtuvat aina oikeaan aikaan, kun todella olen valmis ne kohtaamaan.

Itse mielettömän tehokkaassa työelämässä olen joutunut taistelemaan rauhastani ja olenkin päätynyt siihen, että päivittäin muistutan itseäni siitä, miten onnellinen ihminen olen. Minulla ovat asiat hyvin ja lähelläni on ihmisiä, jotka ovat aidosti läheisiäni, vastavuoroisuuden lakia toteuttaen ymmärtävät ja seisovat rinnallani.

En tarvitse onnellisuuteen paljon, vain tärkeimmät ja ne minulla jo ovat. Rauha itsessä ja ympärillä olevan maailman kanssa lienevät ne suurimmat onnellisuutta tuovat asiat.

Miten niin taas kirjoititkaan oikeasta asiasta. Liika kiire hämärtää ja ihminen unohtaa kuunnella itseään, lähtee kiitolaukkaa samaan kisaan muiden yhtä kiireestä humaltuneiden kanssa, jotka eivät välttämättä ymmärrä, että onni on jo heillä, tässä ja nyt.

Keräämällä rauhassa pieniä onnen hetkiä antaa itselleen mahdollisuuden nauttia myös suuresta onnesta, johon rauha itsensä ja ympäröivän maailman kanssa kuuluu yhtenä tärkeimpänä osana.

Kiitos taas kerran ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi. Jäin suorastaan miettimään sen aihetta ja levisipä se pitempäänkin pohdintaan.

Kaunista kesää ja lisää ajatussiemeniä antavia aiheita...:)

Kiki kirjoitti...

Kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi, Pitsit sekaisin! Minusta ei nyt valitettavasti lähde kummosiakaan ajatuksia, kun olen "onnistunut" jostain kehittämään kesäflunssan...:(
Tosin jäin kyllä tässäkin miettimään, että kelju olo pakottaa tosi tehokkaasti pysymään juuri tässä hetkessä, mutta rauhaisan ja rakastavan ja kaikkeudenyhteyteen kuulumisen tunteen löytäminen tällä voinnilla tuntuu melko hurjalta haasteelta.

Hienoa kesäviikon jatkoa Sinulle!

leenuliini kirjoitti...

Kyllähän meillä ihmisillä on taipumusta saada ja haluta aina vaan lisää ja lisää. Itse juuri tässä taannoin mietin, että olenkohan liian rauhallinen ja kotona viihtyvä? Sitten päätin, että oikeasti tämä on minun elämäni ja nyt kun satun tällaisesta olosta ja tekemisestä nauttimaan niin turhaan ajattelen, että pitäisi...
Tosi kiva, että löysit uuteen blogiini!

Kiki kirjoitti...

Ihanaa, Leenuliini, kuulla ihmisistä, jotka ovat löytäneet omannäköisensä elämän!
Hienoa oli myös voida liittyä lukijaksi uuteen blogiisi ja päästä edelleen lukemaan syvällisiä postauksiasi.