C-osia elämään!

Lähdimme eilen päiväretkelle Luukin ulkoilualueelle Espooseen, kun oli luvattu mukavaa säätä. Retki alkoi leppoisasti, aurinko paistoi osittain ja oli kaunista. Ihmisiä oli ulkoiluteillä liikkeellä viikonlopun ja hyvän sään innostamina melkein kuin Mannerheimintiellä Helsingissä. Kuvailimme innokkaasti kauniita lampia syysasussaan.

Paluumatkalla päätimme "oikaista" metsän kautta. Kuten yleensäkin meidän metsäretkillämme jo muinoin retkeilykerhoaikoinakin, niin tämä oikaisu oli lyhyehkönäkin aika haasteellinen eli sellainen vaikeampi C-osuus. Kun kuntokaan ei ole kovin kehuttava.

Kun tulimme taas metsästä ulkoilutielle mieheni huudahti: "Katso taaksesi!" Siellä tuli lumihituja sakeanaan ja ihan hetkessä se saavutti meidät viiman kera. Jatkoimme läheiselle keittokatokselle, jolla olimme suunnitelleet syövämme eväsleivät. Kaikki muut lähistön ulkoilijat olivat myös jo tulleet tai tulossa myräkältä turvaan samalle katokselle. Niinpä jatkoimme valokuvailua sateessa, kamerakin siinä väkisin vähän kastui ja itse myös, mutta onneksi ei paljon. Vähitellen useat muut ihmiset huomasivat, ettei siihen lumimyräkkään kuolekaan ja jatkoivat matkaansa, joten mahduimme sitten katoksellekin syömään. Mutta vilpoista oli viimassa. Eli tästä tuli toinen C-osuus samaan retkeen.

Molemmat C-osat olivat mielenkiintoisia ja toivat antoivat paljon lisää sisältöä retkelle. Joskus C-osat saattavat olla niin haasteellisia, että niistä tulee peräti D-osia. Mutta kaikki ne antavat jotain enemmän: auttavat arvostamaan helppoja, miellyttäviä hetkiä ja antavat lisää itseluottamusta omaan selviytymiskykyyn. Nykyään jo kaipaan ainakin yhtä C-osaa jokaiselle retkelle, liian mukava retki jää yleensä aika mitättömäksi.

C-osia tarvitaan elämän retkellä!

***