Koska minulla nyt oli keinot parantaa oloani milloin vain, en tehnyt mitään asian hyväksi, koska kerkiäisi sen ... mañana. Mitä siitä seurasi? Olen saanut itseni väärillä elämäntavoilla ihan tukkoon ja niin kuin lihaksetkin surkastuvat, kun niitä ei käytetä, niin käy kaikelle muullekin ihmisessä. Energiat eivät kierrä missään ja monet kohdat kehossa oireilevat rajusti tukkeutumistaan ja psyykkinenkin puoli on juuttunut ahdistukseen ja pelosta toimimiseen (eikä rakkaudesta niin kuin pitäisi).
Uskon kyllä edelleen, että niillä alkusyksystä opituilla taidoilla pääsen kyllä aikaa myöten takaisin silloiseen tilanteeseen ja siitä sitten edelleen etenemään yhä läsnäolevammaksi. Mutta voi ihmisen tyhmyys, että se voi olla ja on tosi paljon, paljon työläämpää kaikin tavoin. Pitää opettaa pahasti jännittynyt keho rentoutumaan uudelleen ja uudelleen, ja taas parin sekunnin päästä uudelleen, ja sitten taas. Pitää valita uudelleen ja uudelleen oikea asenne, ja keskittyä olemaan myötätuntoisen tarkkaileva niin mielettömän paljon työläämmin, kuin mitä olisi tarvinnut silloin alkusyksystä.
Inhimillistä, ja tyhmääkin. Toisaalta, toivottavasti se jää minulle muistiin opiksi, että seuraavissa vastaavissa tilanteissa olen viisaampi, enkä siirrä muutosta loputtomiin. Ei kannata jatkaa vahingolliseen suuntaan vain koska kuvittelee, että kyllä sen aikanaan saa korjattua. Se korjaaminen muuttuu tosi raskaaksi niin kuin fyysisen kunnon palauttaminen pitkän vatsataudin tai ankaran flunssan jälkeen, ja voi olla, että se jossain vaiheessa muuttuu jopa mahdottomaksi, kun liian kauan odottaa. Vahingoittavat valinnat kertautuvat nopeasti: omassa kehossa, psyykessä, suhteissa muihin ihmisiin, toiminnassa tai toimimattomuudessa yhteisen hyvän eteen maailmassa.
Silti, olenkohan tarpeeksi viisas vieläkään, muuttaakseni suuntaa?? Tapoihinsa piinttynyt mukavoituminen on melkoinen voima. Toivon silti, että sisukkaasti saan palautettua keskittymiseni kohti yhä suurempaa tietoista myötätuntoista läsnäoloa.
Hyvää alkavaa marraskuista viikkoa! Ottakaamme joulurauha sydämiimme jo nyt. Oikealla ajoituksella ja oikealla asenteella olemalla ja toimimalla voimme itse kukin luoda tästä sellaisen loppuvuoden, jota sisimpämme toivoo.
***
3 kommenttia:
No olipas tuttua tekstia, olen itse kanssa just oppinut kantapaan kautta, etta hyvilla opeista ei ole mitaan hyotya, ellei niita sovella maaratietoisesti.
Mutta ehka tallanen vaihe on ihan hyvakin kokea, se kannustaa kylla jatkossa pysymaan "ruodussa" entista paremmin.;)
Mä oon huomannut, että heti jos ajattelen asioita "pitäisi tehdä tietty juttu" -tapaan, energiat vähenevät paljon ja mieli stressaantuu jo siitä. Silloin kun olen läsnäolevassa hetkessä - joskus tosi pitkiäkin aikoja - teen kaiken välittömästi ja pakottomasti. Sanotaankin, että pyrkiminen on mahdotonta tässä asiassa ja johtaa harhateille - itseasiassa kauemmas tavoitteesta. Se on se zen-juttu ja se on ihan käytännöllistä.
Itkupilli: Minäkin olen huomannut, että samantapaisia koetaan. Ja loppupäätelmäsikin jaan.
Marjaisa: Niinpä, pitäisi on paha asia ja sana! Jonkinlaista itsekuria täytyy silti olla ja suuntausta (virran mukana) tavoiteltavaan suuntaan, ettei ihan hölmöile.
Lähetä kommentti