Onko oikeus innostua mielenkiintoisista asioista elämässä?
Onko elämästä oikeus pääosin nauttia?
Saako ihminen nauttia vasta sitten, kun on ensin tehnyt vähintään (sanotaanko vaikka) 80% jotain sellaista (pakkoansio)työtä, josta ei nauti?
Voisiko maailma olla muuttumassa sellaiseen suuntaan, että ihmisten tulisi yhä enemmän kuunnella omaa itseään (ja paljon vähemmän sitä mitä yleisen käsityksen mukaan ihmisen pitäisi)?
Miten rohjeta suunnata itsensä uudelle tuntemattomalle suunnalle? Miten uskaltaa ottaa ohjenuoraksi innostus?
(Minun innostukseni on nyt tässä kuvankäsittelyn opettelussa, niitä lisää: Aidommaksi.blogspot.com)
***
Useimmat ihmiset miettivät kysymyksiä mitä, missä, paljonko. Itselleni on pikkuhiljaa muodostunut tärkeimmäksi kysymykseksi: miten, aina nyt juuri tässä hetkessä. Opettelen tietoista läsnäoloa hetkessä mm. erilaisten elämänkatsomuksellisten kirjojen avulla. Niitä olenkin lukenut paljon, osan useampaankin kertaan. Kaikki luettu tieto ei vain millään tahdo pysyä mielessä, eikä ymmärrys tietysti aina ole pelkästään kirjoista luettuna omaksuttavissakaan.
2 kommenttia:
Täytyykö elämän olla pakkopullaa. Inspiraatio, innostus, oivallus, intohimoinen kiinnostus ja työnilo ovat parhaita energian lähteitä, eikö vain ?
Nyky elämänmenon kiemurat, pakottavat ihmiset elämään pakkopullaelämää. Vaatii suurta uskallusta heittäytyä unelmiensa varaan, luopua turvallisesta ja totutusta esim työstä. Useat tekevät elääkseen työtä joka syö kaiken energian, elämälle ei jää mitään. Epistä!
Lähetä kommentti