keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Merkityksettömät ihmiset

Merkityksettömät ihmiset, jotka maailma on unohtanut

Heitä ei pidetä edes sen arvoisina, että annettaisiin heidän tilanteelleen edes vähän huomiota.
Kaikki ne lukemattomat, jotka ovat suljettuina seinien sisälle pois normaalista ihmistenvälisestä kanssakäymisestä
- kidutetut, orjuudessa pidetyt
- vanhukset omaisten lähes unohtamina laitoksissa ja huonokuntoisina yksin kotona
- pitkäaikaissairaat huonokuntoiset potilaat sairaaloissa + kodeissaan lähes eristyksissä olevat sairaat ja vammaiset
- psyykkisesti vaikeasti sairaat, jotka eivät kykene muodostamaan normaaleja ihmissuhteita
- vangit vuosikymmeniä eristysselleissä tai jatkuvan väkivallan alla
Nälkään nääntyvät tai hoidettavissa oleviin sairauksiin vuosittain kuolevat miljoonat köyhät ympäri maailmaa
Kodittomat+katulapset pakkasessa, raiskattuina, hakattuina, kylmettyneinä, päihteisiin suistuvina.
Slummien väestö, joille rikollisiin, väkivaltaisiin jengeihn liittymispakko on ainoa mahdollisuus edes yrittää selvitä.

Ihmiset, joilla ei ole tarjota toisille tarpeeksi tai mitään ihmistenvälisen merkitysvaihdon välineitä. Joiden kärsimisestä hyvin harva piittaa tai ei kukaan kunnolla välitä.
Heidän kärsimyksensä jatkuu,
         päivästä toiseen,
                      minuutista toiseen,
                                   loputtomasti.
Heitä on miljoonittain, luultavasti sadoin miljoonin.



En ollut ajatellut nyt kirjoittaa tästä, mutta kun itkin ja mieheni huomasi sen, kerroin hänelle, miltä minusta tuntui kaikkien näiden ihmisten tilanne ja myös miten minusta usein tuntuu itsestänikin, että minä olen tälle maailmalle lähes nollan arvoinen, kun minulla ei ole juuri nyt antaa paljon mitään merkitysvaihdon välineitä muille. Kuultuaan tunteistani ja ajatuksistani mieheni halusi minun kirjoittavan tästä ja sanoi, että se on tärkeää.

En useinkaan edes tunne haluavani elää maailmassa, jossa ihmisellä on merkitystä vain vaihdon välineenä ja kaikesta on käytävä kauppaa voidakseen tulla huomioiduksi ihmisenä. Ihmisellä on merkitystä vain, jos hänestä voidaan hyötyä tavalla tai toisella, mahdollisimman paljon. Ei sitä voi kutsua ihmisarvoksi. Jokainen ihminen on todella arvokas, eikä mielestäni meidän pitäisi hyväksyä yhdenkään jäämistä kärsimään ihmisten välisen välittämisen piirin ulkopuolelle, merkityksettömäksi tuomittuna, unohdettuna. Liian mitättömänä, jotta hänen ihmisarvoisen elämän ulkopuolelle sulkemisensa loppumiseksi tehtäisiin kaikki mahdollinen. Kaikki se, mitä ollaan valmiita tekemään jokaisen sellaisen puolesta, joilla on meille tarpeeksi merkitystä.

Kiitos, jos jaksoit lukea ajatuksella tänne asti!
Tällä tekstilläkään ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.
Ellei se vaikuta todellisiin tekoihimme.
Toivon, ettei se saa ketään jumiutumaan syvemmälle itsesyytöksien passivoiviin syvyyksiin, vaan auttaa avartamaan sydämemme inspiroituneeseen toimintaan juuri niiden unohtuneiden ihmisten tilanteen parantamiseksi, jotka tavalla tai toisella koskettavat tunteitamme vahvimmin.
Eilen tuli Twitterin kautta tietooni tälläinen hieno toimintamahdollisuus täällä koti-Suomessa: Suurella Sydämellä -toiminta Siinä on yksi mahtavista mahdollisuuksista, lisää löytyy netin ja lehtien kautta.

Tänään on hyvä päivä aloittaa...

***

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, jokainen ihminen on todella arvokas ... sinäkin Kiki !
Kiitos linkki vinkistä.

Kiki kirjoitti...

Niinpä, Mini, jokainen ihminen on todella arvokas ja ainutlaatuinen. Kunpa vaan kohtelisimme kaikkia sen mukaisesti...

kaisu marjatta kirjoitti...

Aiheesi on maailman laajuinen. Kuten aina ammoisista ajoista asti, meillä on yhteiskunnassa köyhät keskuudessamme. Hoitaako Suomi huonommin näitä asioita, ei minun mielestäni, mutta paljon on petraamisen varaa. Työttömyys on monen nuoren perheen tuho ja jos se johtaa alkoholismiin se on jo kuoleman vaara. Nykyajan ihminen on pinnallinen ei kohtaa toista aidosti, ei ole läsnä missään. Näkee hädän ja toteaa vain, no ei se mun syy ole.. Tällä hetkellä olen huolissani Suomen nuorista, saavatko he työtä pysyäkseen ihmisarvon elämässä ja terveenä. Kohtuullinen työ pitää mielen terveenä. Minä olen lukenut Angelin Vapaudentie blogia ja harjoitellut sitä ihmisen kohtaamista sen ohjeiden mukaan. Jopa risteilyllä valjastin ne keinot käyttöön. Ehkä siksi palasinkin iloisena ja hyvillä mielin. En kertonut ihan kaikkea mitä tapahtui, oli yksi hyvin surullinen nuori mies, jota hetken haastattelin kun istuin samassa pöydässä, (olen hyvin vilkas) no selvisi että nuori mies suri koko elämää ja tyttöystävänsä elämää. Kyselin vähän lisää, ja selvisi että alkoholi oli suurin ongelma. Rohkaisin häntä kaikin tavoin kääntymään hakemaan apua, terveyskeskus, diakonityö, AA kerhot, kaikki mistä voi hakea ja kerroin myös, että Jumala on läsnä aina. Jos ihminen haluaa parantua ja muutosta hyvään suuntaan rukous ja luottamus on hyvä alku. Hän otti vastaan lyhyen rukoukseni. Toivon todella että hänen ja tyttöystävän elämä muuttuu. Me olemme kuin sokeat kanat tarhassa. Kultajyviä laarit täynnä, mutta emme näe mikä on hyvää. Kuten Paavali kirjoittaa: Nyt me näemme kuin kuvastimesta (eli emme todellisesti) sitten joskus näemme oikeesti. Kiitos hyvästä tekstistä, tiedän tunteesi, olen samanlainen surija, suuret onnettomuudet nykyään saavat jo kauhun valtaan. Helsingissä jossa on keskustassa 20 metrin välein kerjäläisiä, jotka huutavat; - Auta Jeesuksen nimeen! Tai yksi huusi näin, suurin osa vain istuu turtana. Se on hyvin vaikea tilanne , päätä ja tiedä että almu ei mene mafialle. Sitä ei oikein voi ajatella, joko annat tai et. Koskaan ei näe ja tiedä koko totuutta. Tämä media levittää nyt tietoa paljon, mutta sitäkin on syytä tarkistaa.. Jään miettimään tekstiäsi. Kiitos, kirjoita lisää jos jotain tulee vielä mieleen.

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Aikatherine! Kirjoitit paljon viisasta asiaa. Mielestäni on tärkeää, että emme enää jää kauhistelemaan kuinka valtavasti vaikeita kohtaloita on ihmisillä maailmassa, vaan että kukin kohdallaan alkaa toimia juuri sen asian eteen, joka itseä koskettaa eniten tai tulee vastaan. Niin kuin Sinäkin kohtasit risteilyllä ihmisiä aidosti ja autoit sitä surullista miestä. Toivon oppivani itse hiljalleen samaan, mulla on vain jossain sisälläni sellainen suuri peruspelko ihmisten tuomitsevuutta kohtaan ja olen hyvin arka lähestymään uusia ihmisiä. Mutta varmasti tulee minulle ja jokaiselle päivittäin vastaan asioita, joissa voi todella koskettaa ja/tai auttaa ihmistä.
Luin risteilykertomuksesi jo aiemmin erittäin kiinnostuneena ja ilahtuneena, vaikka en kommentoimassa käynytkään. Niin kun oppisimme kaikki koko ajan elämään!

Anonyymi kirjoitti...

Tärkeä kirjoitus.

Sen halusin sinulle sanoa, että ei ihmisten välinen kanssakäyminen ole kuin kaupankäyntiä, vaihtoa.

Jokainen toisen ihmisen seurassa vietetty hetki on jakamista, yhdessä olemista, kuuntelemista, puhumista.

Tällaiset hetket ovat itsessään arvokkaita eikä niitä pidä laittaa puntarille sen mukaan että miten paljon kullakin on mitäkin annettavaa.

Läsnäolo riittää.

Tsemppiä sinulle!