Oli rauhallista, vain kohtalaisesti ihmisiä liikkeellä, pitkospuillakaan ei ollut tungosta. Oli rauhoittavaa ja mielenkiintoista liikkua hissukseen kameran kanssa ja pysähdellä vähän väliä ihmettelemään milloin mitäkin. Piti kuvata lähes kaikki: jokainen kääpä katkotuissa puissa, kaislojen aaltoilua monelta suunnalta, aurinkoisten syyspolkujen mutkittelut, auringonkilo vedessä, sillat, lintutornit, kukat, jatkuvasti eteemme pitkospuilla pysähtyneet suden(?)korennot, mielenkiintoiset sienirykelmät ja vaikka mitä. Ja taas kohta löytyi jotain uutta mielenkiintoista, näin elämäni isoimmat sienetkin. Pitkospuiden keskellä olevalle korokkeelle keskelle kaisla-aavaa piti sitten jäädä pitkäksi ajaksi istumaan ja ihailemaan. Kuunnella kaislojen suhinaa ja nauttia kaikesta kauneudesta. Sen verran nirso olen vielä, etten siihen kauneuteen oikein pysty hyväksymään korkeita kerrostaloja ja muita ihmisen nykyaikaisia rumia rakennelmia, joten joihinkin suuntiin ei kannattanut katsoa. Mutta silti, aivan käsittämättömän paljon luonnonkauneutta löytyy keskeltä Helsinkiäkin (Helsingin maantieteellinen keskipistehän on viereisessä Kuusiluodossa!).
On myös ihanaa, että tälläinen mukavuuspossukin voi löytää melkein joka ilmalla tavan nauttia ulkoilusta ja luonnosta, kun vain miettii milloin menee minnekin. Vältän siis hyttysilmoilla hyttyspaikkoja, hirvikärpäsaikoina hirvikärpäspaikkoja, kovalla tuulella merelle menoa jne. Silti Suomessa on onneksi niin valtavan paljon erilaisia mahdollisuuksia nauttia luonnosta, jopa tälläisen "sumuisen, savuisen kaupungin" kuin Helsinki alueella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti