##X!#&%##!! Bittiavaruus varasti koko alkuperäisen tekstini, kun yritin liittää kuvaa. Voihan! Täytynee yrittää luoda koko hienous eli teksti uudelleen, niin vietävän kivaa...
Viime viikon torstaina luvattiin koko päiväksi tyynehköä poutaista säätä. Oli siis syytä lähteä merelle, vaikkei niin hirveästi intoa ollutkaan laiskan takamuksen nostamiseksi sohvalta. Lähdimme siis liikkeelle Suomen hitaimmalla moottori(purje)veneellämme. Menomatkalla sää oli ihan ok, oli keskitummaa pilveä ja tuulta n. 1 m/s. Hiljaista oli merellä, vain vähän kulkijoita, muutamat liikkeellä olleet purjeveneetkin olivat ilman purjeita (kutsumme sellaisia keppiveneiksi navigoinnin helpottamiseksi). Matka sujui kommelluksitta ja tällä kertaa jopa saareen rantautuminenkin onnistui ilman töppäyksiä.
Maihin noustuamme päätimme lähteä kiertämään saaren yleistä polkua. Mukaan leppoisalle noin tunnin kierrokselle otimme tietysti kameran, tapanamme on ottaa päiväretkeltä n. 300-1000 kuvaa (kyllä digiaika on helppoa ja kivaa!). Pian huomasin, että paristo oli vähissä (ja varaparisto missäs muualla kuin tietty veneellä), joten piti rajoitella alkuun kuvailua. Mutta kauniita luontokuvia saatiin silti sekä kameraan että mieleen. (Blogin oikeassa laidassa on linkki Picasa-albumiini, jossa osa retken kuvista.) Veneelle palattua taivas oli kerinnyt kirkastua täydellisesti ja näkymät olivat niin ihanat, että piti alkaa räpsiä intomielisesti kuvia kaikkiin suuntiin Sipoon selälle. Oli niin lämmintä, että t-paidassa tarkeni mukavasti. Istuskelin sitten vielä yksikseni laiturissa olevassa veneessämme ja katselin ja kuuntelin ja ihmettelin pitkään päivän upeutta. Hiukan silti mieleni pohjalla kaihersi, etten kyennyt vielä täydemmin olemaan läsnä koko kokemuksen hienoudessa.
Paluumatka alkoi vähän yskiskellen, pakoputkesta rupesi kuulumaan kummaa ääntä ja tuli paksulti savua mutta vettä vain vähän. Pieni paniikki iski, mutta onneksi asia saatiin pian korjattua ja matka saattoi jatkua. Reittimme editse poikittain vievällä Vuosaaren sataman laivaväylällä oli juuri mennyt laiva, joten ei mitään hätää. No eipäs, sieltä olikin tulossa vielä toinen laiva! Onneksi veneemme on niin hidas, että sekin kerkesi vielä mennä editsemme. Vanaveden aallotkin olivat sillä niin kohtuulliset, ettei pahemmin keikuttanut. Ilma oli edelleen niin lämmin, että koko matkan tarkenimme t-paidoissa. Aurinko paistoi matalalta vastaan, joten oli välillä aika haasteellista erottaa auringonheijastuksesta merimerkkejä ja vastaantulijoita. Iso (entinen?) armeijan venekin onnistuttiin silti juuri väistämään ennen kapeikkoa. Loppumatkalla kohdattiin paljon töiden jälkeen upean ilman innoittamina vesille lähteneitä pikkuveneitä. Kumpikin meistä ohjasi vuoroin ja toinen kuvasi aina vain uusia ihania näkymiä ilta-auringon kultaamissa maisemissa.
Olipas upea retki! Kyllä kannatti laittaa laiskat luunsa liikkeelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti