Kun ihmisellä on liikaa odotuksia jonkin suhteen, niin taitaapa se aika usein pettymykseen johtaa, jos ei muuten niin ainakin aluksi. Jotenkin vaan odotan niin kovasti tältä blogi-facebook-picasa -linjalta kontakteja samanhenkisiin ihmisiin. Mutta enhän minä oikeasti ole kenenkään muun kuin itseni maailmankaikkeuden keskipiste. Ja sitten tuntuu surkealta ja ettei mulla ole juuri mitään merkitystä, kun vain hyvin harvoin joku yksittäinen ihminen heittää ohimennen pienen kommentin. Hirveän ymmärrettävää, että minä olen vain yksi pisara meressä. Mutta kun sillä pisaralla on kova tarve tuntea yhteys niihin muihin pisaroihin ja koko mereen.,,
Yhteys uusiin ihmisiin on vielä pelottavaakin, kun niin paljon elämässä on ollut sellaista, että kun johonkuhun on lähemmässä yhteydessä, niin toinen tietysti toivoo minun vastaavan hänen sen hetkisiä tarpeitaan ja toiveitaan. Ja sitten tuntuu, että pitäisi pystyä täyttämään toisen odotuksia, eikä voikaan olla todellinen oma itsensä. Ja kuinka ollakaan, sitten taas tuntuu surkealta!
Surkuhupaisaa tämä elämä! Pitänee vaan sitkeästi opetella ottamaan itsensä kevyemmin ja opetella vain tässä hetkessä läsnäoloa, myös niissä ikävissä tunteissa, silloin kun ne tulevat (ja ajallaan myös menevät).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti