Syyllisyys ja häpeä ovat asioita, joita minun on lähes äärettömän vaikea kestää ja sietää. En kestä olla tv:n ääressä edes, jos joku siellä on mokannut pahasti ja joutuu häpeään toisten edessä. Jokainen meistä on aikuiseksi ehdittyään matkansa varrella varmasti tehnyt ja sanonut asioita, jotka ovat vahingoittaneet muita. Eli meillä on aihetta kokea häpeää ja syyllisyyttä. Mutta ne eivät ole kivoja tunteita, niitä pyrkii välttelemään, jos suinkin pystyy. Roskat maton alle, taas.
Eivät ainoastaan tekemiset ja ajatukset ole syyllisyyteni aiheuttajia. Myös se, mitä en tee, se että en välitä, kun toisilla on paha olla, on hyvä syy häpeään. Miltä minusta tuntuisi, jos minua kohdeltaisiin niin?! En tee mitään, vaikka joka toinen sekuntti maailmassa kuolee ihminen nälkään (kivempi unohtaa, eikö!). En tee mitään, vaikka maailmassa on yli 2 miljoonaa katulasta, siis lasta!, ilman minkään laista turvaa, ilman perhettä, asuen kadulla kaikkien hyväksikäyttäjien ja väkivaltaisten rikkinäisten ihmisten armoilla, ilman tietoa saako edes ruokaa tänään. Minusta on kivempi käpertyä omaan mukavahkoon olooni. Sulkea silmäni.
Silti tunnen myötätuntoa näitä kärsiviä ihmisiä kohtaan, tunnen myötätuntoa maapalloa kohtaan, jota minä teoillani ja tekemättömyyksilläni saastutan. Alan myös pikkuhiljaa tuntea myötätuntoa itseäni kohtaan, ei ole todellakaan helppoa olla näin syyllinen. Tahdon uskaltaa avata sydämeni yhä enemmän myötätunnolle kaikkea elävää kohtaan (myös itseäni rakkaudettoman teon tehdessäni). Toivon, että minulla riittää rohkeutta sydämeni yhä suurempaan avaamiseen. En minä muuta tarvitse. Jos uskallan muuttua myötätuntoisemmaksi, se muuttaa ajatukseni rakastavammiksi ja rakastavat ajatukset taas muuttavat tekoni rakastavammiksi. Ja siinä se on. Se, mitä toivon. Yksi pieni teko kerrallaan, jokainen yksittäinen myötätuntoinen valinta, muuttaa minua rakastavammaksi. Jokaisen tekoni vaikutukset leviävät maailmaan aallon lailla, jos minä olen myötätuntoisempi ja rakastavampi, myös maailma muuttuu rakastavammaksi, pikku hitusen kerrallaan.
Ei minun tarvitse ratkaista kerralla maailman valtavia rakkaudettomuuden ongelmia (luonnonkatastrofien seurauksia, sotia, nälänhätää, kuivuutta, saastumista, pelkoa). Onko kuitenkin loputtomasti mahdollisuuksia tehdä pienen pieniä myötätuntoisia, rakastavia valintoja. Voin lähettää vähän auttavaa rahaa, aina vähän kerrallaan (ja jos Sinä ja Hentun Liisa jne tekevät samoin, se) todella vaikuttaa. Voin yrittää rakastavalla esimerkillä näyttää muille, että rakastavista teoista tulee hyvä olo itselle. Voin puhua rakastavasti, kirjoittaa rakastavasti, käydä rauhanomaisissa, myötätuntoisissa mielenosoituksissa; äänestää myötätuntoisia henkilöitä, suosia kestävää kehitystä. Valita itseäni myös rakastaen kussakin hetkessä sellaisen myötätuntoisen rakastavan ajatuksen ja teon, joka kulloinkin tuntuu rakastavan hyvältä.
Olen vain ihminen, on inhimillistä, että teen myös vääriä valintoja. Kun ne tehty, pahinta mitä voisin tehdä, on jäädä rypemään niiden tekojen syyllisyydessä. Niitä ei voi enää muuttaa, mutta voin parhaani mukaan ottaa niistä opiksi ja yrittää korjata seurauksia, pyytää mielessäni sydämestäni anteeksi sekä loukkaamaltani että myös itseltäni, että toimin vastoin myötätunnon ja rakkauden lakia. Ja toivottavasti kykenen myös pyytämään loukkaamaltani oikeasti anteeksi, jos se on mahdollista. Sekä myös antamaan lopulta itselleni anteeksi. Myötätuntoisesti rakastaen tätä virheidenkin kautta oppivaa ihmistä, joka olen.
Tahdon siis uskaltaa avata sydämeni myötätunnolle. Tahdon uskaltaa kestää maailman ja oman itseni raadollisen todellisuuden. Tahdon muistaa joka hetkessä, että minulla on juuri nyt mahdollisuus valita rakastavin mahdollinen ajatus ja sen seurauksena tekoni muuttuvat rakastavammiksi. Jokaisessa hetkessä on mahdollisuus valita myötätunto. Ja muuttaa ratkaisevasti maailmaa.
**
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti